17-vuotias räiskintäpeli XIII teki paluun tiistaina uusioversion merkeissä, mutta täysin putkeen julkaisu ei näytä menneen. Niin pc:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle kuin Switchille tuotu uusioversio on saanut nimittäin sen tasoisen vastaanoton, että jopa julkaisija Microids ja kehittäjä PlayMagic ovat päätynyt pahoittelemaan julkaisun laatua.

– Kovasti odotettu XIII:n uusioversio saapui aiemmin tällä viikolla. Valitettavasti pelaajien odotuksia ei saavutettu julkaisuversiolle ja sille annettu oikeutettu kritiikki sekä pettymys on tullut kuulluksi, Microids kertoo lausunnossaan.

Ranskalaisjulkaisija myöntää, ettei uusi XIII vastaa sen laatuvaatimuksia, miksi se myös ymmärtää pelaajien turhautumisen peliä kohtaan. Yhtiö selittää tapahtunutta sillä, kuinka koronapandemia on hankaloittanut kehitysprosessia ja johtanut näin niin yllättäviin kehitysviivästyksiin kuin vaikeuksiin laatutestauksen kanssa. Tarkoituksena peliä varten oli muun muassa tuoda heti julkaisussa ensimmäinen teknisiä ongelmia tasoittava päivitys, mutta sen työstössä on mennyt suunniteltua enemmän aikaa.

Ensipäivityksen on määrä viilata niin muun muassa pelin kontrolleja, ruudunpäivitystä, osumantunnistusta, äänimaailmaa kuin yleisiä renderöintiongelmia. Suunnitelmissa ei ole myöskään vain yhtä viilausta, vaan useampiakin päivityksiä. Korjausten ohella odotettavissa pitäisi olla toki myös esimerkiksi uusia kenttiä, aseita,-asuja ja tiloja sen paikalliseen moninpeliin.

Lähde: Microids, Eurogamer

Lisää luettavaa