Rakastettu Final Fantasy XII saapuu paranneltuna PS4:lle – tältä se näyttää!

Odotus on ohi! Square Enix on tuomassa PlayStation 2:lla ihastuttaneen Final Fantasy XII:n remasteroituna PlayStation 4:lle.

6.6.2016 14:35

Final Fantasy XII remasteroidaan PlayStation 4:lle. Sarjaa tehtaileva Square Enix on julkaissut ensimmäisen trailerin, joka vahvistaa kymmenen vuoden takaisen japanilaisroolipelin päivittyvän teräväpiirtoaikaan. Alkuperäinen Final Fantasy XII julkaistiin PlayStation 2:lle vuonna 2006.

Final Fantasy XII: The Zodiac Age -nimellä kulkeva versio tarjoaa täysin uutta sisältöä länsimaisille Final Fantasy -konkareille. Se pohjautuu aiemmin vain Japanissa julkaistuun International Editioniin, joka paranteli merkittävästi pelin taistelua. Suurin uudistus oli Zodiac-järjestelmä, jonka eri työluokat syvensivät hahmokehitystä entisestään.

Tuoreempiin lisäyksiin lukeutuu trophy-tuki, automaattitallennus sekä lyhyemmät latausajat. Lisäksi The Zodiac Agen musiikki on uudelleenäänitetty nykyaikaisempia äänentoistolaitteita silmälläpitäen.

Ivalicen maailmaan sijoittunut Final Fantasy XII oli monille melkoinen suunnanmuutos aiemmista Final Fantasy -peleistä. Vaikeana kehitysprojektina tunnettu seikkailu hylkäsi vuoropohjaiset Final Fantasy -taistelujärjestelmät ja otti vaikutteita länsimaisista roolipeleistä sekä erityisesti massiiviroolipeleistä.

Sony on vahvistanut, että Final Fantasy XII: The Zodiac Age julkaistaan Euroopassa vuonna 2017.

Lähde: Square Enix, PlayStation Blog

Lisää luettavaa