Herttaisen tasohyppelyparivaljakko Ratchet & Clankin paluu on vihdoin aivan käsillä.

Peliä kehittävän Insomniac Gamesin tuoreen Twitter-päivityksen mukaan kaksikon uusi seikkailu on saatu vihdoin levylle ja pakettiin. Kyseessä ei kuitenkaan ole aivan tuore tarina, vaan vuoden 2002 alkuperäiseen esikoispeliin perustuva uusioversio. Teos yhdistelee sarjan parhaita pelimekaanisia paloja uusiin kikkoihin tarjotakseen virkistävän pelikokemuksen tutun juonikuvion puitteissa.

Peli julkaistaan PlayStation 4:lle 20. huhtikuuta suurin piirtein yhtä aikaa sankareiden syntytarinan animaatiomuodossa kertovan Ratchet & Clank -elokuvan kanssa. Raina on toistaiseksi saanut julkaisupäivän vain rapakon takana, eikä tiedossa ole, nähdäänkö sitä koskaan suomalaisissa elokuvateattereissa.

Elokuvan trailerin voi joka tapauksessa katsastaa aamupäivän piristykseksi alta.

Lähde: DualShockers, GameSpot

Lisää luettavaa