Rallipeli WRC 6 paljastui virallisesti – katsasta nyt ensimmäiset kuvat

Rallipelisarja WRC palaa myöhemmin syksyllä jälleen ranskalaisen Kylotonn-studion toimesta. Kehittäjä ja julkaisija lupaavatkin nyt erityisesti, että viimevuotisesta WRC 5 -pelistä on otettu paljon oppia palautteen kautta.

28.5.2016 15:15

Rallin maailmanmestaruussarjan virallisella lisenssillä varustettu ajopelisarja WRC on palaamassa taas tänä vuonna. Myöhemmin syksyllä julkaisija Bigben Interactive on tuomassa kauppoihin WRC 6:n, jonka on kehittänyt viimevuotisen WRC 5:n tapaan ranskalainen Kylotonn Racing Games.

Pelistä julkaistun lehdistötiedotteen mukaan WRC 6:ssä piisaa uusia ominaisuuksia aiempiin WRC-sarjan osiin nähden, mutta toistaiseksi julkaisija ei ole halunnut puhua niistä vielä kuitenkaan tarkemmin. Sen sijaan Bigben on ryhtynyt ensin vakuuttelemaan kovasti, miten paljon se ja Kylotonn ovat kuunnelleet pelaajapalautetta edellisestä pelistä ja parannelleet sen voimin pelikokemusta. Yhtiöt lupaavat uuden pelin ratojen olevan nyt esimerkiksi kapeampia sekä pomppuisia, ja pitäisipä ajo-osuuksien tuntua nyt myös pidemmiltä.

Mukaan WRC 6:een luvataan kaikki tämän vuoden 14 rallia ja pitäisipä kaikkien WRC-kuskienkin löytyä pelin valikoimista. Ajamaan näiden lisäksi päästään myös muutamilla WRC 2 ja Junior WRC -kaahareilla.

Ensimmäiset kuvat WRC 6:sta voi katsastaa uutiskuvan alta löytyvästä kuvagalleriasta. Kehitteillä peli on PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle.

Lähde: Bigben Interactive

Lisää luettavaa