Kotikonsoleilla ja pc:llä jo tavattu Joe Danger 2: The Movie on ensi viikolla ottamassa haltuunsa myös PlayStation Vitan. Hello Gamesin arvostettu rämäpääpeli on mahdollista napata tasku-Pleikkarille 14. tammikuuta.

Vitan Joe Danger 2 on Hello Gamesin mukaan kaikkein tuhdein versio kyseisestä pelistä. Mukaan käsikonsoliversioon on pakattu niin kaikki aiemmilla alustoilla nähdyt kentät, ominaisuudet kuin myös hahmotkin aina alkujaan vain pc:llä tavattuja Team Fortress 2 -sankareita myöten. Myös Tearawaysta tutut Atoi ja Iota löytyvät lisäksi Vita-version hahmovalikoimasta.

Hello Games lupaa myös, ettei Vita käännöstä ole tehty hutaisten. Sen ohella, että pelin kontrollit on päivitetty uusiin kuosiin Vitaa varten, pitäisi pelin pyöriä edelleen 60 ruudun sekuntivauhtia vipeltävällä ruudunpäivityksellä.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa