Jos tuoreimpia huhuja on uskominen, Googlen uusi virtuaalitodellisuusprojekti lähtee yrittämään jotain aivan uutta.

Arvostetun Wall Street Journal -talousjulkaisun tuoreen raportin mukaan Google työskentelee parhaillaan täysin itsenäisen virtuaalitodellisuusratkaisun parissa. Kypärä ei siis kaipaa suoritinyksikökseen pc:tä, konsolia tai älypuhelinta, vaan kaikki tarvittava on pakattu laitteen puitteisiin. Lehden lähteiden mukaan Googlen lasit on kuitenkin varusteltu kilpailijoidenkin kokoonpanoista tutuilla herkuilla käteviä etukameroita ja pään liikkeitä seuraavaa teknologiaa myöten.

Tiedossa ei kuitenkaan ole, tuleeko yhtiön projekti koskaan näkemään päivänvaloa kuluttajamarkkinoilla. Myöskään sen mahdollisesta suositushinnasta ei ole vielä viitettä.

Uraauurtavan projektinsa ohella Google kehittää myös seuraajaa pahviselle Cardboard -lasiratkaisulleen, joka on ollut monille tee-se-itse -henkisille harrastajille ensiaskel virtuaalitodellisuusmaailmaan. 

Lähde: Fortune, IGN

Lisää luettavaa