Raporttivyöry: Laajamittaisia irtisanomisia Zyngalta (päivitetty)

Erityisesti Facebook-peliensä ansiosta monien mieleen painuneen Zyngan raportoidaan irtisanoneen suuren joukon työntekijöitään.

23.10.2012 23:03

Muun muassa Farmville-pelillään ihmisten huulille kohonnut pelitalo Zynga on useiden raporttien mukaan irtisanonut tänään suureen joukon työntekijöitään. Tieto mahdollisesta tapahtumasta nousi pinnalle, kun mikroblogi Twitter täyttyi irtisanomisista kertovista viesteistä.

Pelisivusto Gamasutra uutisoi tietävänsä, että ainakin Zyngan Austinissa sijaitseva studio olisi menettänyt peräti yli 100 työntekijää. Peliblogi Joystiqin saamien tietojen mukaan ainakin kyseisen studion The Villen sekä Zynga Bingon parissa työskennelleet osastot olisivat joutuneet leikkausten uhriksi.

Myös Bostonin ja Chicagon studioiden on huhuiltu kärsineen irtisanomisista. Jopa kokonaisten pelistudioiden sulkemisesta on ollut puhetta.

Raporttivyöry alkoi Applen tänään tekemän iPad Mini -julkistuksen (Macmaa.com-linkki) aikoihin. Onkin epäilty, että Zynga on tahallisesti yrittänyt peitellä mahdollisesti tekemiään irtisanomisia.

Jo pidemmän aikaa Zyngan toiminta on ollut heikoissa kantimissa. Sen osakkeiden arvo on pudonnut hurjaa tahtia, minkä ohella yhtiö on menettänyt miehitystä muun muassa johtoportaastaan. Electronic Arts päätyi myös haastamaan yhtiön oikeuteen heinäkuussa kopioimisesta.

Zynga ei ole vielä vastannut huhuihin. Yhtiön on tarkoitus ilmoittaa kuluvan tilikautensa kolmannen neljänneksen tulokset huomenna.

Päivitys 24.10. kello 1.40: Zyngan toimitusjohtaja Marc Pincusin yhtiön työntekijöille osoittama kirje näyttää löytäneen tiensä nettiin. Sen mukaan yhtiö sulkee Bostonissa sijaitsevan studionsa sekä vähentää väkeä Austinissa. Mahdollisuudet myös yhtiön brittiläisen ja japanilaisen toimipisteen lopettamiseen ovat olemassa.

Kirjeessä kerrotaan, että Zynga olisi kaiken kaikkiaan aikeissa irtisanoa viisi prosenttia kokopäiväisistä työntekijöistään. Se myös lopettaa vanhoista peleistään 13 sekä vähentää roimasti The Villeen tekemiään sijoituksia.

Lähde: Gamasutra, The Verge, Forbes, Joystiq

Macmaa.com on osa Pelaaja-lehteä kustantavaa H-Town Oy:tä.

Lisää luettavaa