Rasistiseen törttöilyyn yhdistetty hahmo-ominaisuus saa lähteä Dead by Daylightista

Dead by Daylightin hahmo-ominaisuus on herättänyt keskustelua jo pidemmän aikaa.

14.1.2022 11:53

Pidemmän aikaa kritisoitu hahmo-ominaisuus saa lähtöpassit kauhumoninpeli Dead by Daylightista.

Muutos koskee peliin vuonna 2017 lisättyä Teksasin moottorisahamurhat -elokuvasta tuttua Leatherface-hahmoa. Tappajan erikoisuuksiin on lukeutunut piilotettu mahdollisuus avata käyttöön neljä ylimääräistä naamiota, jotka perustuvat pelin neljään alkuperäiseen selviytyjähahmoon. Kunkin hahmon maskin on saanut käyttöönsä uhraamalla kyseisen hahmon pelissä tarpeeksi monta kertaa. Tämä loppuu kuitenkin jo tammikuun aikana.

Ongelmaksi naamioissa on muodostunut se, kuinka yksi selviytyjähahmoista on tummaihoinen Claudette. Jo alkuun tämä herätti keskustelua siitä, kuinka Claudette-naamion pitäminen valkoisella Leatherface-hahmolla on rinnastettavissa niin sanottuun blackface-esiintymiseen. Toisena ikävänä asiana Claudette-naamiossa on ilmennyt myöhemmin, kuinka sitä on käytetty Dead by Daylightissa juurikin mustien pelaajien, kuten striimaajien, häiriköintiin ja ahdisteluun jahtaamalla esimerkiksi pelkästään vain heitä verkko-ottelujen aikana.

Esimerkiksi tuhansia tunteja Dead by Daylightiin laittanut sisällöntuottaja sistakaren teki aiheesta videon viime marraskuussa – katsottavissa se on ohesta.

Sistakaren on sittemmin kommentoinut The Verge -julkaisulle Dead by Daylight -kehittäjä Behaviour Interactiven päätöstä poistaa maskit. Kommentissaan hän huomioi tiedostavansa, ettei ominaisuuden poistaminen Dead by Daylightista poista rasismia pelissä. Hän kuitenkin alleviivaa, millainen merkitys sillä on tummaihoisille pelaajille.

– Se [maskien poistaminen] ei tarkoita, etteikö meidän pitäisi silti huomioida mustien pelaajien kokemaa harmia. Siinä missä me kaikki olemme kokeneet rasismia pelissä, pahimmat tapaukset ovat aina niitä, kun joku on pitänyt yllään tätä kosmeettista esinettä.

Behaviour Interactive on itse kommentoinut asiaa seuraavasti:

– Yhteisön jäsenet ovat jakaneet kokemuksia ihmisistä, jotka ovat kiusanneet heitä käyttämällä osaa näistä naamioista. Ilmoitukset olivat masentavaa kuultavaa ja tuomitsemme ehdottomasti tällaisen käytöksen. Emme koe oloamme mukavaksi maskien suhteen, kun niitä käytetään vihan levittämiseen.

Myös naamiot aikoinaan peliin luonut taitelija Eric Bourdages on ilmaissut olevansa tyytyväinen päätökseen. Hän harmittelee tapauksessa lähinnä sitä, että hänen luomuksiaan päädyttiin käyttämään ikävillä tavoilla.

Hyvityksenä ominaisuuden poistosta Leatherfacea käyttäneet pelaajat saavat kompensaationa käyttöönsä 6 000 yksikön edestä pelin sisäistä valuuttaa.

Ominaisuuden poiston on määrä tapahtua osana Dead by Daylightin seuraavaa niin sanottua Mid-Chapter-päivitystä. Sen laajempaan antiin on mahdollista tutustua pelin foorumeilla.

Lähde: The Verge

Lisää luettavaa