Ratchet & Clank -sarjan käsikirjoittaja lähtee Insomniac Gamesilta / Uutiset / pelaaja.fi

Ratchet & Clank -sarjan käsikirjoittaja lähtee Insomniac Gamesilta

22.07.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
5

Insomniac Gamesin käsikirjoittaja T.J. Fixman on jättämässä yhtiön. Mies ehti työskennellä Insomniacin riveissä seitsemän vuotta, joiden aikana hän hääräsi kaikkiaan yhdeksän pelin parissa.

Ilmoituksen asiasta Fixman teki omassa henkilökohtaisessa blogissaan. Siinä hän kuvailee, kuinka hänen työtaakkansa on viime aikoina kasvanut merkittävästi, sillä Insomniacin pelien ohella hän on tehnyt kirjoitusprojekteja varsinkin myös elokuva- ja televisiopuolta silmäillen. Saatuaan hiljattain työtarjouksen Disneylta sekä kaupattuaan lähes samalla hetkellä myös erään käsikirjoituksensa eteenpäin mies huomasikin, että hänen oli aika siirtyä pelien kehittämisestä eteenpäin kohti muita viihdealoja.

Insomniacilla Fixman peuhasi erityisesti PlayStation 3:n Ratchet & Clank -pelien parissa. Hänen suhteensa pelistudion kanssa ei lopukaan vielä täysin, vaan hän on edelleen viemässä huhtikuussa julkistetun Ratchet & Clank -elokuvaprojektin loppuun asti. Hän myös avittaa tarvittaessa uuden Ratchet & Clank: Nexus -pelin viimeistelyssä ja saattaa tarjota apuaan muutenkin vielä tulevaisuudessa tavalla jos toisella.

Lähde: TJFixman (Wordpress)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Trikolori77 kuva
Trikolori77

"Saatuaan hiljattain työtarjouksen Disneylta sekä kaupattuaan lähes samalla hetkellä myös erään käsikirjoituksensa eteenpäin, mies huomasikin..."
Ei pilkkua lauseenvastikkeeseen. Kiitos. :D

Käyttäjän Teppo-Man kuva
Teppo-Man

Future trilogian jälkeen niin kuollut ja kuopattu pelisarja. Piti sekin mennä pilaamaan.

Käyttäjän Muksu kuva
Muksu

Sääli, vaikka hölmöä olisi ollut jättää moinen tarjous väliin.

Käyttäjän Bleemak kuva
Bleemak
Lainaus käyttäjältä Teppo-Man

Future trilogian jälkeen niin kuollut ja kuopattu pelisarja. Piti sekin mennä pilaamaan.

Totta, toivotaan, että Into the Nexus nostaa sen pois sieltä.

No säälihän se, mutta hyvä tarjous kuten Muksu sanoi olisi typerää jättää väliin.

Käyttäjän -raffision- kuva
-raffision-

Kyllä mäkin Fusen jälkeen pakkaisin kamat ja hyppäisin toiseen kelkkaan...

Nostoja