Rayman- ja Beyond Good & Evil -luoja Michel Ancel lopettaa pelialalla / Uutiset / pelaaja.fi

Rayman- ja Beyond Good & Evil -luoja Michel Ancel lopettaa pelialalla

18.09.2020 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
7
Rayman, Beyond Good & Evil, Michel Ancel, ubisoft, peliala, luonto, Wild, Beyond Good & Evil 2

Pitkäaikainen pelinkehittäjä Michel Ancel on jättämässä videopelialan taakseen. Yllättävässä Instagram-julkaisussaan mies on ilmoittanut, että yli 30 vuoden uurastuksen jälkeen tämä on päättänyt siirtyä toisen intohimon kohteensa eli luonnon pariin.

– Uusi projektini sijoittuu oikeaan maailmaan rauhoitetulle avoimelle suojelualueelle, joka on omistettu koulutukselle, luonnon ystäville ja villieläimille, Ancel selittää.

Suurimman osan ajastaan videopelialalla Ancel teki töitä Ubisoftille, jonka riveissä tämä aloitti 80-luvun lopulla graafisella puolella. Maineeseen tämä alkoi nousta vuonna 1995 alun perin julkaistun Raymanin myötä, minkä jälkeen tämä päätyi luomaan myös muun muassa kulttisuosikki Beyond Good & Evilin ja lisenssipelien parissa varsin kiitellyn Peter Jackson's King Kongin.

Viimeiset vuodet Ancel on viettänyt parinkin suuremman projektin kanssa, joiden valmistumista onkin monesti kyseenalaistettu niiden pitkän kehitystaipaleen johdosta. Ancel kuitenkin vakuuttelee, että niin Beyond Good & Evil 2 kuin luontoseikkailu Wild ovat yhä työn alla ja edenneet "superhyvin" hänestä jo pitkään autonomisesti toimineiden kehitystiimien voimin.

Ubisoft on vahvistanut vielä omilla kotisivuillaan lähdön erikseen todeten, ettei Ancel ole toviin ollut suoraan mukana Beyond Good & Evil 2:n kehityksessä. Lisää pelistä olisi tarkoitus nähdä ja kuulla ensi vuonna.

Lähde: Ubisoft

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Spurgu kuva
Spurgu

Sääli pelien puolesta, Yksi parhaista pelisuunnittelijoista. Edelleen Rayman, Beyond Good & Evil ja King Kong sisältävät loistavaa suunnittelua, jollaista toivoisi löytyvän peleistä enemmänkin. Ellei BG&E:n kontrollien kankeutta muistella, niin noissa peleissä itse pelaaminen fyysisenä toimintana ei ollut pelikokemusten päällä, vaan sulautui nätisti huomaamattomaksi osaksi pelaamista. Myös visuaalinen puoli tuki pelimekaniikkoja loistavasti! Ei tarvinnut tarkkailla ylimääräisiä juttuja, pystyi vain keskittymään pelin etenemiseen. Etenkin Rayman ja King Kong olivat liioittelematta loistavia suunnittelunsa osalta. Pelimekaniikat, grafiikat ja äänet panostivat tunnelmaan, poissa oli ylimääräinen informaatio jota olisi pitänyt ottaa huomioon.
Rentoja pelejä, juuri oikeanlaisia kun halusi työpäivän jälkeen relata peliharrastuksen parissa.

Käyttäjän PhceeTherion kuva
PhceeTherion

Oon odotellut 16 vuotta että Ancel tiimeineen lähtisi tekemään uutta kunnon 3D Raymania. Olen ollut tietoinen siitä että sarjan hiljaiselo Legendsin julkaisun jälkeen, on johtunut miehen kahden muun megapelin tuotannosta, mutta yksi hänen instagram julkaisuistaan viittasi siihen että BGE2 ja Wildin jälkeen, Ancel palaisi Raymanin pariin. Jos Ubisoftilla ei ole aikomusta tehdä sarjaan jatkoa ilman sen luojaa (enkä olisi yllättynyt siitä, eiväthän he huomioineet Reiskan 25 vuotissynttäreitä mitenkään), on tasohyppelysarjan tie saapunut päätökseensä.

En olisi uskonut että tällaista uutista joutuisi tänään lukemaan, että lapsuuden lempparipelisarja kuolee samalla kun muiden suosikeilla Crasheilla, Spyroilla ja jopa vähemmän tunnetuilla Ty tiikereillä on täysi vauhti päällä.

Onneksi sentään vanhat pelit eivät katoa, niin kauan kun PC versiot on saatavilla GOGissa ja kakkospleikkani pysyy elossa Rayman Revolutionin pelaamista varten.

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

Liekö viimeaikaisilla kohuilla (mm. Ubisoftin seksistisestä ilmapiiristä sekä työpaikalla sattuneesta seksuaalisesta ahdistelusta) jotain vaikutusta asiaan. Ancel on varmasti pohtinut alan vaihtoa jo pidemmän aikaa, mutta Ubisoftin maineen ryvettyminen on saattanut jouduttaa hänen suunnitelmiaan.

Youtubessa porukka puhui semmoista, että ilmeisesti Ubisoftilla on uskottu hyvän aikaa tällaiseen hölynpölyyn:"pelit, joissa on naispuolinen protagonisti, eivät myy". Kuulemma esim. Assassin's Creed Odysseyksessa piti alunperin olla vain Kassandra pelattavana hahmona, mutta joku ylempi taho halusi väkisen vängällä myös miespuolisen protagonistin siihen ohelle. Samaten siellä uumoiltiin, että tuolla naisprotagonistien vikomisella voi hyvinkin olla tekemistä sen kanssa, miksi seuraavan Beyond Good and Evilin edistyminen on ollut niin tautisen nihkeätä. Koska Ubisoft ei usko pelisarjan myyvän hyvin sen naispuolisen protagonistin takia, joten he eivät ole satsanneet ko. projektiin kuin ihan vaan minimipanoksella. Jos näin on, voin kuvitella, että moinen asennoituminen (ja sen myötä hyvin verkas edistyminen) ovat alkaneet ärsyttää Ancelia pidemmän päälle, vaikka itse projekti olisi kuinka rakas.

Tuo jälkimmäinen osuus on ihan siis Youtuben kommenteista temmattua, MUTTA, siinä voi piillä totuuden murunen jos toinenkin.

Niin tai näin, onhan tuo ollut todella pitkä ura videopelien parissa. Ja nyt jos milloinkaan on hyvä ravistella vanhat tomut päältään ja jättää Ubisoft rypemään omassa liemessään. Tuo uusi ura luonnonsuojelun parissa on varmasti kiinnostavaa hommaa.

Käyttäjän DedWorth kuva
DedWorth

Hieman pelottaa näiden pelien puolesta. Michel Ancel on video peli mestari, hän on tehnyt rayman sarjan joka on meikän yksi suosikki peli sarjoista. Beyond good and evil 2 on tällä hetkellä meikän odotetuin peli. Kaikki mitä siitä pelistä on kuultu ja näytetty kuulostaa mahtavalta. Ja olisin toivonut, että Herra Ancel olisi tehnyt vielä yhden rayman pelin.
Hyvää elämän jatkoa Michel Ancelille.

Käyttäjän wlizer kuva
wlizer

Elämme valitettavasti erimaailmassa kuin aiemmin kun pelinteko oli vielä henkilökohtaisempi viesti faneille. Nykyisin pelintekeminen vaan ruokkii pahaa peliteollisuutta tehden siitä vahvemman ja alistavamman. Oikea teko mieslestäni jäädä pois.

Käyttäjän Pauli4x4 kuva
Pauli4x4
Lainaus Spurgu

Etenkin Rayman ja King Kong olivat liioittelematta loistavia suunnittelunsa osalta.

No hitto, just ostin kirpparilta King Kongin parilla eurolla, kun on jäänyt pelaamatta. Ajattelin, että voi ostaa lisenssikökköäkin kun halvalla saa, mutta jos on vielä hyväkin, niin sehän olikin mukava yllätys! :D

Käyttäjän Spurgu kuva
Spurgu
Lainaus Pauli4x4

[quote="Spurgu"]Etenkin Rayman ja King Kong olivat liioittelematta loistavia suunnittelunsa osalta.[/quote]
No hitto, just ostin kirpparilta King Kongin parilla eurolla, kun on jäänyt pelaamatta. Ajattelin, että voi ostaa lisenssikökköäkin kun halvalla saa, mutta jos on vielä hyväkin, niin sehän olikin mukava yllätys! :D

Ostin sen kans jostain alennuksesta joskus ja se lojui aikansa pelaamatta, kun ajattelin että tuskin on kovin kummoinen. Kuitenkom yllättävän toimiva. Loppupuoli ei niin kiva, mutta pelasin läpi ja vasta sitten katsoin että kukas suunnittelun takana onkaan. Se, että pelissä ei ole hudia, tuntui hetken vähän oudolta, mutta aika nopeasti alkoi toivomaan, että hudin kaltaista informaatiota käytettäisiin vähemmänkin. Tekee immersiolle hyvää kun ammusten tai terveysmittarin kaltaista infoa ei tarjota.

Tosi monessa fps-pelissä sellainen informaatio on oikeastaan ihan epäoleellista, kun sekä terveyttä että ammuksia jaetaan kuitenkin kokoajan lisää. Niiden osalta pelin sisään ayntyy turhaa PacMan-touhua, jossa kierretään nurkkia poimimassa hudin mittaristoon täytettä. Joissain peleissä olisi aivan sama vaikka olisi loppumattomat ammukset, kun niitä saa kuitenkin kokoajan jostain. Juuri tällaiset oivallukset näkyy Michel Ancelin suunnittelussa: poistetaan pelimekaniikasta asioita, joilla ei ole oikeasti mitään annettavaa.

Nostoja