Red Dead Redemption 2 alkaa hahmottua – uusi traileri oli vain yksi tuoreista paljastuksista

Uuden trailerin lisäksi Red Dead Redemption 2:sta on alkanut valua julkisuuteen sen pelillisiä puolia esitteleviä yksityiskohtia.

7.5.2018 10:11

Red Dead Redemption 2:n uusi traileri saapui julkisuuteen aiemmin tällä viikolla esitellen jälleen lisää piirteitä pelin tarinasta. Hiljalleen sen pelillisistä ansioista on alkanut viimein ropista kuitenkin myös yksityiskohtia, sillä ainakin viihdesivusto IGN ja sanomalehti The Telegraph ovat päässeet jo näkemään Rockstar Gamesin uuden kunnianhimoisen teoksen toiminnassa.

Ensimmäiset ennakot pelistä on tehty noin 45 minuuttia kestäneen esittelydemon perusteella. Siinä pelin sankari Arthur Morgan nähtiin sekä ryöstämässä pankkia että myös metsästämässä sapuskaa tämän edustamalle rosvojoukolle. 

Tilanteista pankkiryöstö on ennakoiden perusteella ollut tarinavetoisempi tapaus ja kuulostaa kuvausten perusteella paikoin samanlaiselta kuin Grand Theft Auto V.ssä nähdyt isot ryöstökeikat. Ennen ryöstöä toimenpiteeseen osallistuvat hahmot käyvät läpi, miten he aikovat lähestyä tilannetta, minkä jälkeen toteutus tapahtuu muutamien pienten etenemisvalintojen ja lopussa koittavan ison toimintaosuuden muodossa. Tässä yhteydessä aiemmasta pelistä tuttu Dead Eye -hidastusmekaniikka teki myös paluun.

Demon metsästysosuus vaikutti edustavan Red Dead Redemption 2:n vapaaehtoisempia aktiviteetteja. Siinä Morgan päätyy kaatamaan jousipyssyn avulla peuran, jonka tämä joutui sitten kuljettamaan rosvoleiriin hevosensa avulla. Red Dead Redemption 2:ssa monet pelimaailmasta löytyvät asiat kun eivät sujahda vain päähenkilön takataskuun, vaan oman hepan sijaintiin täytyy usein muistaa kiinnittää huomiota. Metsästetyn lihan laatuun vaikuttaa myös se, millä se on metsästetty ja kauanko sen toimittamisen kanssa kuhnailee.

Lihan tuominen rosvoleiriin auttaa leirin moraalin kasvattamisessa, mikä näkyy muiden rosvojen ja Morganin välisessä vuorovaikutuksessa. Rosvokoplasta huolehtiminen poikii mahdollisesti myös erilaisia palkintoja, mutta varsinaisesti pakollista kavereista huolehtiminen ei ilmeisesti kuitenkaan ole. Metsästetyn lihan voikin esimerkiksi toimittaa myös myytäväksi, eivätkä omat leiriläiset ole ainoat pelimaailman asukit, jotka reagoivat Morganin tapaan toimia pelimaailmassa.

Tarkemmin Red Dead Redemption 2:sta kirjoitettuihin ennakoihin voi syventyä lähdelinkkien kautta.

Julkaisunsa peli saa Xbox Onella ja PlayStation 4:llä 26. lokakuuta. Ohessa joukko viimeisimpiä ruutukaappauksia.

Lähde: IGN, The Telegraph, Rockstar Games

Lisää luettavaa