Red Dead Redemption 2 murskasi jo edeltäjänsä myyntiluvut – 17 miljoonaa kappaletta toimitettu maailmalle

Red Dead Redemption 2:n toimitukset ohittivat kahdeksassa päivässä jo edeltäjän luvut.

7.11.2018 23:23

Red Dead Redemption 2:ta on toimitettu maailmaan 17 miljoonaa kappaletta, Rockstar Gamesin emoyhtiö Take-Two Interactive on paljastunut.

Lukema on siinä mielessä jo Red Dead -sarjan kannalta merkittävä, että Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle vuonna 2010 saapunut ensimmäinen Red Dead Redemption ylsi seitsemän vuoden aikana 15 miljoonan kappaleen toimituksiin. Jatko-osan tapauksessa 17 miljoonaan yllettiin kahdeksassa päivässä.

Take-Two ei ole tarkentanut, miten suuri osa toimituksista koostuu mahdollisista suorista digitaalisista myynneistä ja miten iso osa kivijalkakauppoihin päätyneistä peleistä. Luku kuitenkin kertoo, että pelin myyntivoimaan on alusta asti uskottu.

Hyvän julkaisun myötä Take-Two onkin ilmoittanut nostavansa ennusteitaan tilivuodelle 2019.

Jo aiemmin viime viikolla Take-Two hehkutti, kuinka Red Dead Redemption 2 takoi ensimmäisen kolmen päivänsä aikana rahaa 725 miljoonaa dollaria. Kakkosessa se on jäänyt viihdealalla lähinnä Rockstarin toiselle pelille, Grand Theft Auto V:lle.

Lähde: Take-Two

Lisää luettavaa