Red Dead Redemption 2 vahvistui ja päivättiin pc:lle / Uutiset / pelaaja.fi

Red Dead Redemption 2 vahvistui ja päivättiin pc:lle

4.10.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
11
Red Dead Redemption, Red Dead Redemption 2, Rockstar Games, Rockstar, pc, 5. marraskuuta, Rockstar Games Launcher, Epic Games Store,

Red Dead Redemption 2 on vahvistunut noin vuoden odottelun jälkeen viimein pc:lle.

Pc-versio debytoi 5. päivä marraskuuta ja saapuu ensiksi Rockstar Games Launcherin, Epic Games Storen, Green Man Gamingin ja Humble Storen kaltaisiin digitaalisiin pelikauppoihin. Steam-versiota joudutaan odottamaan tosin tovi pidempään, sillä se on luvassa joulukuussa.

Myös Google Stadia saa version pelistä osana suoratoistopalvelun marraskuista julkaisua.

Konsoliversioihin nähden Red Dead Redemption 2:n kerrotaan tarjoavan pc:llä tietysti graafisia ja teknisiä parannuksia. Alkuperäiseen konsolijulkaisuun verrattuna mukaan on ujutettu lisäksi kevyt lisäripaus tarinapelattavaa uusien palkkionmetsästystehtävien, jengipiilopaikkojen ja aseiden kaltaisten sisällön muodossa. Epäselvää on toistaiseksi, päivitetäänkö nämä jossain vaiheessa myös osaksi konsoliversioita, mutta varsin todennäköisenä sitä on ainakin helppo pitää.

Red Dead Online kuuluu tietysti osaksi sekin pakettia ja sisältää kaikki viimeisimmät päivitykset.

Ensin 9. lokakuuta pelin ennakkotilaukset käynnistyvät Rockstar Games Launcherissa, jossa ylimääräisenä ennakkotilausetuna kaupan päälle saa ylimääräisiä varusteita peliin ja mahdollisuuden valita haltuunsa kaksi kuudesta tarjolla olevasta vanhemmasta Rockstar-pelistä (GTA III, Vice City, San Andreas, Bully, L.A. Noire, Max Payne 3). Muualla ennakkotilauksia aletaan ottaa vastaan 23. lokakuuta ja tarjolla on ylimääräinen satsi kultaharkkoja Red Dead Onlineen.

PlayStation 4:llä ja Xbox Onella Red Dead Redemption 2 julkaistiin viime vuoden lokakuussa.

Lähde: Rockstar Games

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Boblick kuva
Boblick

Oho, tuleehan se PC versio viimein. Saisikohan joku modattua kontrolleista vähemmän ärsyttävät, esim. että hevosella voisi laukata rämpyttämättä nappia jatkuvasti?

Minkähän takia tulee Steamiin vasta kuukauden myöhemmin? Olisin odottanut vuoden tai edes 6kk yksinoikeutta, mutta kenties Epicilläkään ei ole sellaisia rahoja.

Käyttäjän Joojuu kuva
Joojuu

Jess! Vuoden paras uutinen

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Jo tämän vuoden marraskuussa? Ei 2020 marraskuu?

Pitäisiköhän tässä se Rockstarin launcher asennella, tietysti Steamiinkin tulee pian, mutta onkohan tässä niin että Rockstarin launcher tarvitaan Ubin Uplayn tavoin?

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw
Lainaus Angel of Death

Jo tämän vuoden marraskuussa? Ei 2020 marraskuu?

Pitäisiköhän tässä se Rockstarin launcher asennella, tietysti Steamiinkin tulee pian, mutta onkohan tässä niin että Rockstarin launcher tarvitaan Ubin Uplayn tavoin?

Näin ainakin Grand Theft Auto V:n kohdalla.

Käyttäjän Stan kuva
Stan

Hienoa että saadaan tämäkin pc:lle ja tulee olemaan varma hankinta. Vielä kun sais ensimmäisen osankin.

Käyttäjän Kille kuva
Kille

Aivan loistavaa. Ostin karvan alle vuosi sitten Xbox One X:n juurikin tämän pelin takia. Pelasin jokusen tunnin, mutta ei uskaltanut Saint Denistä pidemmälle, koska huhuja alkoi liikkumaan jo viime kesän julkaisusta. Tässä taitaa olla tämän vuosikymmenen TOP 3 julkaisu heti Halo: The Master Chief Collectionin ja GTA V:n jä'lkeen.

Käyttäjän make72 kuva
make72
Lainaus Angel of Death

Jo tämän vuoden marraskuussa? Ei 2020 marraskuu?

Pitäisiköhän tässä se Rockstarin launcher asennella, tietysti Steamiinkin tulee pian, mutta onkohan tässä niin että Rockstarin launcher tarvitaan Ubin Uplayn tavoin?

Ohan se kiire julkasta pc:lle tänävuonna ens vuonna pitää lypsää sit PS5:lla ja Scarletilla sit Definit editon versiolla viellä kerran.

Käyttäjän PSPiraatti kuva
PSPiraatti

Tulee piratoitua, ei ole intoa antaa rahaa Rockstarille kun keskittyvät pelkkään rahanlypsämiseen moninpelin puolella.

Käyttäjän Audiovarmennus kuva
Audiovarmennus

Jaa kiinnostaa tämä näköjään jotakin. Ei ihan (lähellekään) gtan veroinen peli eikä ylipäätään peli mitä jaksaisi pelata uudelleen parempana versiona. Ei ihmekään että tuli aika puskista ja taitaa aika matalalla profiililla jatkaakin.

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus Audiovarmennus

Ei ihan (lähellekään) gtan veroinen peli

Vikoineen päivineenkin RDR2 painii selkeästi ylemmässä liigassa kuin GTA. RDR:ssä on vakavasti otettavat juoni, tarina ja hahmot.