Redfall saattaa sittenkin toimia ilman jatkuvaa verkkoyhteyttä / Uutiset / pelaaja.fi

Redfall saattaa sittenkin toimia ilman jatkuvaa verkkoyhteyttä

24.03.2023 // Kirjoittanut: Toimitus
6

Redfall saattaa sittenkin toimia ilman verkkoyhteyttä, kehittäjä Arkane Studios kertoo.

Keväällä ilmestyvä räiskintäpeli on pelattavissa sekä yhteistyömoninpelinä että puhtaasti yksinpelinä. Arkane Studios kertoi aikaisemmin Redfallin vaativan jatkuvan verkkoyhteyden myös yksin pelattaessa, mutta nyt kehittäjä kertoo kaavailevansa muutoksia verkkoyhteysvaatimuksiin.

Arkane Austinin pomo Harvey Smith on kertonut Eurogamer-sivuston haastattelussa studion selvittävän vaihtoehtoja Redfallin, joiden avulla peliä voisi pelata myös ilman verkkoyhteyttä. Hän ei tässä vaiheessa lupaa Redfallin toimivan ilman verkkoyhteyttä, mutta kertoo studion työskentelevän asian eteen aktiivisesti. Smithin mukaan studio joutuu tätä tekemään muutoksia esimerkiksi Redfallin käyttöliittymään sekä salaamaan pelitallennukset.

Smith avasi haastattelussa myös syitä Redfallin verkkoyhteysvaatimusten taustalta. Smithin mukaan syynä eivät ole lisäsisältö tai mikromaksut, sillä peli ei edes sisällä kauppaa, johon pelaajat voisivat käyttää rahaa. Hänen mukaansa jatkuva verkkoyhteys mahdollistaa kuitenkin telemetriikan keräämisen ja sitä kautta myös pelaajien kohtaamien ongelmakohtien tunnistamisen. Sen avulla studio voisi esimerkiksi havaita kohdat, jossa pelaajat putoavat säännöllisesti tikkailta ja tehdä datan perusteella muutoksia pelin koodiin.

Lähde: Eurogamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän MastaKillah kuva
MastaKillah

No kyllä on hulluksi mennyt maailma! Mitenkäs tätä laiturin nokassa nyt sitten pelaillaan? /s

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Tykkään kyllä tästä tavasta selittää asia ikään kuin ilman verkkoyhteyttä pelaaminen olisi joku ihan uudenlainen haaste, jonka eteen kehittäjät ovat joutuneet.

Siis miten ihmeessä geneerinen toimintapeli voitaisiin toteuttaa ilman, että siinä on joku päälle liimattu online-komponentti, joka toimittaa DRM:n virkaa ja kerää samalla pelaajastaan rahan arvoista tietoa kolmansille osapuolille myytäväksi? Melkoinen pähkinä purtavaksi modernille ohjelmistoinsinöörille.

Käyttäjän Audiovarmennus kuva
Audiovarmennus

Mitähän rahanarvoista dataa pelit kerää :D nyt äkkiä foliohattuun pari kierrosta lisää ja taas on hyvä olla. Perus pentti on aina tietävinään ettei onlinea tarvita tietämättä kuitenkaan mistään mitään.

Käyttäjän Izmou kuva
Izmou

En ehkä usko että pelidataa nyt kolmansille osapuolille tuskin myydään, ainakaan tuon tyylisessä premium-pelissä. Tai en tiedä mitä käyttäytymistä siellä olisi sitten myytävänä. Kyseisen pelin kehittämiseen sitä varmasti toki käytetään. Mutta sitten taas esim. (freemium) mobiilipeleissä ja -appeissa, jotka ovat monetisoitu tappiinsa ja missä kerätään dataa pelaajan/käyttäjän jokaisesta klikkauksesta ja esim. ostokäyttäytymisestä, ovat asia erikseen. Niissä on sitten jo aika eri meininki ja siellä voi jo sitten olla sellaista dataa mitä myydä eteenpäin. Ja myydäänkin. Jokainen appi kerää valtavan määrän dataa käyttäjästään ja hänen käyttäytymisestään.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus Audiovarmennus

Mitähän rahanarvoista dataa pelit kerää :D nyt äkkiä foliohattuun pari kierrosta lisää ja taas on hyvä olla. Perus pentti on aina tietävinään ettei onlinea tarvita tietämättä kuitenkaan mistään mitään.

Vai että ihan perus Pentti, joka ei tiedä mistään mitään... Lue minkä tahansa online-pelin EULA, niin näet, ettei näissä ole mistään pelkästä telemetriikasta kyse, vaikka se on luonnollisesti se selitys, joka on helpoin myydä pelaajille. Lienee järkevää olettaa, että kaikki luvat, jotka kehittäjälle annamme tulevat myös jollain tavalla käytetyiksi. Rahaa vastaan tai ei, niin minkään tästä ei pitäisi olla tarpeellista yksinpelin pelaamiseksi.

Tuskin telemetriikka muutenkaan tarvitsee järkevästi toteutettuna jatkuvaa verkkoyhteyttä tai pelaajan yksilöivää Bethesda-tiliä, joka myös on tämän pelin tapauksessa pakollinen.

Jos lähdettäisiin siitä, että kehittäjät perustelisivat päätöksensä niin, ettei se kuulostaisi pelkältä selittelyltä ja varsinaisen asian kiertelyltä, niin ehkä näistä selvittäisiin vähemmillä foliohattuselityksillä. Ei tämä vastareaktio voi tässä vaiheessa tulla enää kenellekään yllätyksenä, joten luulisi että nämä osattaisiin jo myydä paremmin yleisölle... jos ne syyt siis oikeasti on pelin ja pelaajan eduksi.

Käyttäjän JV kuva
JV

Onpas idioottimaista. Ei yksinpeleissä missään nimessä pitäisi mennä tälläiseen suuntaan. Itselläkin pelkästään kännykän netti käytössä jota käytän Wifi -hotspottina ja se todellakin saattaa pätkiä välillä.