Räiskintäklassikko Quake on saanut jälleen uutta sisältöä.

Id Softwaren 25-vuotias räiskintäpeli julkaistiin tänä kesänä uudella sisällöllä varustettuna remasteroituna versiona, mutta päivitykset eivät päättyneet tähän. Ruotsalainen MachineGames-studio on nimittäin kehittänyt lisää uutta Quake-pelattavaa. Pelin viimeisin päivitys lisäsi Quakeen uuden Horde-yhteistyöpelitilan, jossa enintään neljä pelaajaa pääsee keräämään pisteitä selviytymällä vihollisaaltojen hyökkäyksistä ja kolmen aallon välein kohdattavista pomovastuksista. Mukana on myös neljä varta vasten uutta pelitilaa suunniteltua karttaa.

Quake sai myös puhtaasti yksinpeliä varten suunniteltua uutuussisältöä. Mukana on MachineGamesin kenttäsuunnittelija Christian Grawertin alun perin vuonna 2012 kehittämä kahden kartan kokoinen Honey-karttapaketti, jota on päivitetty ja hiottu virallista julkaisua varten. Päivitys sisältää myös joukon pienempiä korjauksia.

Quaken uusin päivitys on saatavilla nyt pc:lle ja konsoleille.

Lähde: Bethesda

Lisää luettavaa