Espoolainen Remedy Entertainment on puhunut enemmän pyrkimyksistään tehdä jotain hieman erilaisempaa Control-pelinsä kanssa. Lineaarisista kolmannen persoonan räiskinnöistään tunnetuksi tullut firma kuvaili Gamespot-sivuston haastattelussa, miten se on tavoitellut nyt avoimempaa pelikokemusta, jossa pelaajan hämmentymistä ei nähdä huonona asiana.

– Aikaisemmissa peleissämme kuljettiin vain lineaarisesti paikasta toiseen. Nyt olemme ajatelleet pelimaailmaa enemmän kolmiuloitteisesti. Kaikkialta pääsee kaikkialle ja tutkimisen ja tehtävien eri kerrokset ovat päällekkäin toistensa kanssa, Controlin ohjaaja Mikael Kasurinen kertoo.

Avoimuus näkyy myös Controlin tarinankerronnassa. Kasurisen mukaan Remedy on halunnut luottaa paljon pelaajien tiedonjanoon, eikä se näin ollen halua pidellä heitä kädestä juoniyksityiskohtia jaellessaan. Pelin mystisempia puolia hahmottaakseen pelaajien luotetaan lähtevän itse löytämään vastauksia pelimaailmasta, mikä pätee tarinatasolla myös päähenkilö Jesseen. Pelaajan tavoin tämä päätyy keskelle Controlin outouksia ulkopuolisena henkilönä, joka ei itsekään tiedä automaattisesti kaikkia vastauksia.

Uudesta tyylistä huolimatta Remedy kuitenkin näkee Controlin selkeänä jatkumona sen pelihistorialle. Pelissä on esimerkiksi käytetty paljon vanhoissakin peleissä kuultuja ääninäyttelijöitä.

– Pelissä on paljon perintöämme ja DNA:tamme, jonka viemme uuteen suuntaan. Controlin kanssa kaikki on jotenkin osunut kohdalleen, Kasurinen tiivisti.

Control julkaistaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle 27. elokuuta.

Lähde: Gamespot

Lisää luettavaa