Resident Evil 2 ja Devil May Cry 5 ovat alkuvuoden hehkutetuimpia pelejä – tällaiset henkilöt työskentelivät niiden takana / Uutiset / pelaaja.fi

Resident Evil 2 ja Devil May Cry 5 ovat alkuvuoden hehkutetuimpia pelejä – tällaiset henkilöt työskentelivät niiden takana

8.03.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
10

Alkuvuosi on ollut melkoinen Capcom-pelien suhteen. Ensin tammikuussa japanilaisyhtiö iski voimalla Resident Evil 2:n uusioversion kanssa, ja tänään perjantaina Devil May Cry 5 on rantautunut kauppoihin melkoisen positiivisten arvostelujen saattamana. Kaiken hehkutuksen keskellä kelpaakin mietiskellä, millaisia ihmisiä pelien takana onkaan oikein työskennellyt.

Japanilainen Toco Toco -ohjelma julkaisi tällä viikolla reilun 40 minuutin dokumenttivideon, joka tutustuttaa katsojat Devil May Cry 5 -ohjaaja Hideaki Itsunoon ja Resident Evil 2 -uusioversion vetäjiin Kazunori Kadoihin, Yasuhiro Anpoon. Video käy läpi niin miesten historiaa pelialalla kuin myös asioita ja paikkoja, jotka ovat innoittaneet näitä työssään.

Toco Toco on tehnyt runsaasti vastaavanlaisia videoita pelintekijöistä aiemminkin. Valokeilaan on otettu esimerkiksi NieR-luoja Yoko Taro, Persona-ohjaaja Katsura Hashino ja Grasshopper Manufacturen Suda51. Pelintekijöiden ohella käsittelyssä on ollut myös esimerkiksi japanilaisia manga-taiteilijoita ja animaattoreita.

Lisää vastaavanlaisia videoita löytää suoraan YouTuben puolelta. Teksitykset videoihin saa YouTuben oman soittimen kautta.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard

Capcomilla kieltämättä menee varsin lujaa tällä hetkellä...vielä muutama vuosi sitten ulkoistivat sekä Dead Risingin, että DMC:n kehitykset muille studioille ja rämpivät Resident Evilin kanssa, eli selvästi kritiikkiin onnistuttiin vastaamaan varsin menestyksekkäästi

Käyttäjän Hembbuli kuva
Hembbuli

Oli mielenkiintoinen pätkä.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Ei tarvinnut kun tehdä hyviä pelejä.

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Sonyn DMC:tä kannattanee vältellä kuin ruttoa mikäli sensurointi ei miellytä, sillä ilmeisesti yksinoikeudella Sonyn versioon on ilmestynyt "jumalsäteitä" patchin myötä.

Käyttäjän Bonzei kuva
Bonzei
Lainaus Angel of Death

Sonyn DMC:tä kannattanee vältellä kuin ruttoa mikäli sensurointi ei miellytä, sillä ilmeisesti yksinoikeudella Sonyn versioon on ilmestynyt "jumalsäteitä" patchin myötä.

Ei sillä, että tuossa sensuroinnissa olisi mitään järkeä, mutta kukaan joka peliä haluu oikeasti pelata tuskin jättää yhden pyllyn sensuroinnin takia ostamatta.

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death
Lainaus Bonzei

Ei sillä, että tuossa sensuroinnissa olisi mitään järkeä, mutta kukaan joka peliä haluu oikeasti pelata tuskin jättää yhden pyllyn sensuroinnin takia ostamatta.

Tietysti jos ei ole muuta alustaa millä pelata, mutta itse tein juuri näin ja olen jättänyt kaikkien multiplatform pelien ostamisen kokonaan PS4:lle ja ostanut sille alustalle millä sensuuria ei ole. Mutta juu, unohtui tuo näköjään mainita kommentissa.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus Angel of Death

Sonyn DMC:tä kannattanee vältellä kuin ruttoa mikäli sensurointi ei miellytä, sillä ilmeisesti yksinoikeudella Sonyn versioon on ilmestynyt "jumalsäteitä" patchin myötä.

Jep. Pleikkari on tästä lähtien vain puhtaasti yksinoikeusmasiina minulle. Vielä enemmän kuin tähän asti. PC is where it's at.

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi

Haha oli pakko tutkia mistä täällä kohistaan ja oli kyllä naurettavan harmittoman alastomuuden takia sensuroitu kohta ja vielä erittäin typerän näköisesti kas kun eivät blurlanneet tai ripustaneet mustaa sensorointi palkkia ämmän päälle.
Jäisi kyllä itselläkin jo ihan perjaatteesta tälläisen sensuuri pelleilyn takia tämä pleikkari versio ostamatta kyseessä kumminkin K-18 peli niin kyllä pitäisi kaikki näkyä mikä tarkoitettukkin. No onneksi on muitakin alusta vaihtoehtoja.
Pelaaja lehtikin voisi näistä uutisoida vai onko herra sony sen kieltänyt?

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu
Lainaus gurgi

Pelaaja lehtikin voisi näistä uutisoida vai onko herra sony sen kieltänyt?

Matskustin vuoksesi ajassa taaksepäin ja fiksasin asian. Kyllä Sony nyt suuttuu.

Tässä tapauksessa olen kyttäillyt Capcomin kommenttia. Tapauksessa kun eniten hämmentää se, että siinä missä Trishin hanuri on tosiaan valotettu ilmeisesti vain lännen PS4-versiossa, oli Ladylle tehty sama näemmä kaikilla alustoilla, eikä siinäkään ole mitään erityisen ronskia muuten tapahtumassa. PS4-versio on tällä hetkellä siis yhtenäisin tyylillisesti, mikä puhuu sen puolesta, että tässä voi olla kyse ihan vain Capcomin teknisestä mokasta ja omista tyylillisistä ratkaisuista.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

PS4-versiotakaan ei ole sensuroitu Japanissa. Aika jännä, että vain läntinen PS4-versio olisi se mitä on yritetty. Se kuitenkin on se poikkeava versio tässä tapauksessa.

Edit: ja vielä day one patchilla.

Nostoja