Resident Evil 3 palasi kahden miljoonan kappaleen voimalla – huhuilu Resident Evil 4 -uusioversiosta jatkuu

Resident Evil 3 palasi vahvasti, vaikkei kuitenkaan Resident Evil 2n kaltaisella voimalla.

13.4.2020 15:05

Resident Evil 3:n uusioversiota on toimitettu maailmalle ja myyty digitaalisesti yhteensä kaksi miljoonaa kappaletta, Capcom tiedottaa.

Kahden miljoonan kappaleen rajapyykki meni Capcomin mukaan rikki viidessä päivässä. Yhtiö pitää tulosta onnistuneena, vaikkakin vuodentakaiseen Resident Evil 2:n julkaisuun nähden hiipumista onkin ollut havaittavissa. Sitä onnistuttiin kauppaamaan ensimmäisen neljän päivän aikana reilut kolme miljoonaa kappaletta.

Nyt reilun vuoden ikäisenä uuden Resident Evil 2:n myyntiluku heiluu 6,5 miljoonassa kappaleessa.

Ilmeisesti Resident Evil -uusioversiot eivät ole jäämässä vielä tähän. Viikonloppuna esiin nousseen huhun mukaan Resident Evil 4:n uusiminen on käynnistetty täysvoimaisesti PlatinumGames- ja Capcom-veteraaneista koostuvan M-Two-studion vetämänä. Capcomilta saadaan hankkeeseen huhujen mukaan kyllä myös sisäistä kehitystukea.

Näin maanantaina Resident Evil -huhuista tunnettu Twitter-käyttäjä Dusk Golem onkin vielä raportoinut, että kehitystiimi olisi suurempi kuin Resident Evil 2:n ja 3:n uusioversioilla. Tämän mukaan Capcomin tukitiimi koostuu niin Resident Evil 2:n kuin Devil May Cry 5:n tekijäkonkareista.

Huhujen mukaan Resident Evil 8 tekisi sekin parhaillaan. Sen voimin Capcomin on väitetty vievän sarjaa taas hieman toisenlaisempaan suuntaan.

Lähde: Capcom, Dusk Golem (Twitter)

Lisää luettavaa