Resident Evil 3:n julkaisusuunnitelmat etenevät normaalisti – Capcom varoittaa silti jakeluviivästyksien mahdollisuuksista

Capcom varoittaa mahdollisuuksista, että koronavirus viivästyttäisi Resident Evil 3 -levyjen jakelua joillain alueilla.

27.3.2020 15:28

Square Enixin ohella nyt myös Capcom on huomauttanut mahdollisista koronaviruksesta johtuvista jakeluviivästyksistä.

Yhtiö valmistautuu parhaillaan huhtikuun 3. päivä tapahtuvaan Resident Evil 3:n julkaisuun, jota koskevat suunnitelmat ovat yhä kyllä sen mukaan ennallaan. Normaalisti tapahtuvan digitaalisen julkaisun rinnalla pelaajien on silti syytä varautua siihen, etteivät kaikki ainakaan joillain Euroopan alueilla välttämättä saa fyysistä kopiotaan ajallaan.

– Seuraamme varoen virallisia säätelyjä varmistaaksemme, että priorisoimme faniemme, työntekijöidemme ja kumppaneidemme turvallisuuden. Näin ollen olemme jatkuvassa yhteydessä paikallisten jakelu- ja jälleenmyyntikumppanien kanssa jokaisella markkina-alueella saadaksemme kopioita saataville, kun paikalliset maahantuontiolosuhteet näin sallivat, Capcomin tiedotteessa kerrotaan

Capcom on luvannut tiedottaa sosiaalisen median kanavilla, mikäli asian suhteen tapahtuu suurempia muutoksia. Yksittäisiä tilauksia koskien yhtiö kehottaa olemaan yhteydessä jälleenmyyjiin.

Parhaillaan Resident Evil 3:sta on mahdollista ottaa kokeiluun virallinen demo. Sen Resistance-moninpelitilan avoin testaus käynnistyy vuorostaan nyt perjantaina.

Lähde: Capcom UK (Twitter)

Lisää luettavaa