Resident Evil 7 sai ensimmäisen tv-mainoksensa – demo avautui myös Xbox One -pelaajille

Resident Evil 7 Biohazard -pöhinä kasvaa uuden tv-mainoksen myötä. Pääsevätpä myös Xbox One -pelaajat tätä nykyä jo aiemmin PlayStation 4:llä julkaistun demomaistiaisen pariin.

13.12.2016 10:45

Capcom on julkaissut lyhyen, mutta sitäkin tyylikkäämmän tv-spotin tammikuun 24. päivä ilmestyvän Resident Evil 7 Biohazard -säikyttelynsä tiimoilta.

Ensimmäisen persoonan näkökulmaan loikkaava kauhuseikkailu heittää pelaajan hylättyyn kartanoon – klassiseen Resident Evil -tyyliin. Tällä kertaa parin edellisen pelin toiminnallisempi lähestymistapa on heitetty kuitenkin romukoppaan, ja luvassa on hiiviskelyllä, piileskelyllä sekä ongelmanratkonnalla ryyditettyä astetta psykologisempaa säikyttelyä. Tuliluikkujakaan ei ole tästä huolimatta unohdettu päähahmo Nathanin hallitessa suvereenisti myös pistoolien, haulikkojen, liekinheittimien ja jopa moottorisahan käytön.

PlayStation 4:llä julkaistu ja jo muutamaan otteeseen laajentunut demomaistiainen on saatu vihdoin myös Xbox One -pelaajien ulottuville. Pc:llä taas päästään säikkymään 19. joulukuuta.

Resident Evil 7 Biohazardin pariin päästään pc:llä, Xbox Onella sekä PlayStation 4:llä. Rohkeimmat voivat kokea pelin tarjoamat kauhut myös PlayStation VR -virtuaalilasien kautta.

Lähde: Capcom

Lisää luettavaa