Resident Evil -luojan uusi kauhupeli elokuussa

The Evil Withinin julkaisupäivä on lyöty lukkoon. Shinji Mikami näyttää otteitaan seuraavaksi elokuussa.

14.2.2014 17:18

Kauhupelaamista niin uudemmille kuin vanhemmillekin laitteille tarjoava The Evil Within on saanut julkaisupäivänä. Tango Gameworksin kehittämä ja Bethesdan julkaisema peli saadaa PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle, Xbox Onelle, Xbox 360:lle ja pc:lle Euroopassa elokuun 29. päivä.

The Evil Withinin myötä pelimaailma saa uuden näytteen siitä, mitä kehittäjälegenda Shinji Mikamilta löytyykään vielä tänä päivänä hihastaan. Ohjaajan pallilla jälleen istuvan miehen pitäisi olla ainakin kauhugenren kohdalla enemmän kuin kotonaan, sillä onhan hän ollut luomassa esimerkiksi Resident Evil -sarjaa – periaatteessa jopa kahteenkin kertaan.

The Evil Within on jälleen yksi kolmannesta persoonasta kuvattu peli Mikamilta. Tapahtumiltaan peli seuraa Sebastian Castellanos -nimisen etsivän selviytymisreissua hänen ajautuessa tiukkaan tilanteeseen kesken mysteerien täyttämän poliisitutkimuksen. Varminta tässä vaiheessa ainoastaan aikalailla on, etteivät halinallet taida olla tapahtumien takana.

Ohessa pelikuvaa muutaman kuukauden takaa.

Lähde: Bethesda Blog

Lisää luettavaa