Resident Evil- ja The Evil Within -ohjaaja haluaa irtautua kauhupeleistä – tulossa jotain ihan päinvastaista

Shinji Mikami valotti hieman Tango Gameworks -studionsa tulevia suunnitelmia.

29.3.2022 15:32

Vauhdikkaan Ghostwire: Tokyo -toimintaseikkailun tuoreeltaan julkaissut Tango Gameworks haluaa irtautua kauhupelistudion maineesta. Tangon perustaja ja Resident Evil -ohjaajanakin tunnettu Shinji Mikami kertoo tuoreessa haastattelussa studion työstävän parhaillaan irtiottoa kauhusävytteisistä peleistä.

– On tietenkin mukavaa, että fanit mieltävät meidät kauhupelistudioksi. Haluamme myös tulla tunnetuksi studiona, joka kykenee luomaan monenlaisia pelejä. Ghostwire: Tokyo on lähtölaukaus yhä useammille uudenlaisille peleille, Mikami kuvailee.

Mikami kertookin The Evil Within 2 -ohjaaja John Johanasin kehittävän peliä, jota hän kuvailee kauhupelin täydeksi vastakohdaksi. Menemättä sen tarkempiin yksityiskohtiin Mikami kuitenkin toteaa olevansa tyytyväinen pelin laatuun.

Haastattelussa käy myös ilmi, että Tangolta voi odottaa jatkossa niin sanottujen AAA-kokoluokan suurpelien lisäksi myös pienempiä pelejä. Mikamin mukaan päätään nostaneet pelitilauspalvelut ruokkivat pienempien pelien kysyntää, minkä lisäksi tiiviimmät kehitystiimit toimivat tehokkaampana koulutusympäristönä nuoremmille kehittäjille.

– Haluamme antaa nuorille mahdollisuuden tehdä omia pelejään ja kasvattaa hyviä pelinkehittäjiä. Vaikka Tango on pelejä aktiivisesti tekevä studio, näemme sen myös eräänlaisena pelikouluna, jossa opitaan tekemään hyviä pelejä, kasvatetaan luojia ja kehitetään taitoja, Mikami maalaili.

Mikami ei kuitenkaan paljastanut, milloin Tango Gameworksin seuraavat pelit näkevät päivänvalon. Studio itsessään siirtyi Microsoftin omistukseen viime vuonna sinetöityneen Bethesda-kaupan myötä.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa