Retrosunnuntai ole ole pelkkää Nintendoa, Segaa ja Sonya, vaan aika ajoin vuorossa on harvinaisempia pelejä harvinaisemmille koneille. Nyt esittelyssä Atari Jaguarin kenties paras peli:

Alien vs Predator

Kehittäjä: Rebellion
Julkaisija: Atari
Laitteet: Atari Jaguar
Julkaisu: USA 20.10.1994, Eurooppa 1994
Saatavuus: Nettihuutokaupoissa saa varautua pulittamaan täysikuntoisesta kappaleesta yli 50 euroa.

Toivo kahden ikonin, alienin ja predatorin, päätymisestä samaan kulttuuripläjäykseen on ollut kova aina siitä lähtien, kun vuonna 1990 Predator 2 -elokuvassa nähtiin alienin pääkallo predatorien avaruusaluksen palkintohyllyllä. Ennen hynttyiden yhteen lyömistä elokuvarintamalla, predator ja alien olivat kuitenkin seikkailleet jo useassa yhteisessä videopelissä.

Kovikset kohtaavat

Vuonna 1990 alkanut odotus päättyikin pelipuolella jo vuonna 1993, kun Super Nintendolle ja Game Boylle ilmestyneet pelit laittoivat olennot viimeinkin nokikkain. Ensimmäinen oikeasti laadukas tuotos tosin syntyi seuraavana vuonna, kun Capcom teki yhden kaikkien aikojen parhaista beat’em’up-peleistä, ja tätä pelihallien ulkopuolella edelleen näkymätöntä helmeä ei siis kannata sekoittaa tuohon samannimiseen Super Nintendo -peliin.

Saman vuoden lopulla ilmestyi vielä kolmaskin lähes identtisellä nimellä kulkeva peli, mutta tämä Alien vs Predator ei ole vaarassa sekoittua kahteen aiempaan, sillä se oli ensimmäisen persoonan räiskintäpeli.

Uusi näkökulma

1990-luvun puolivälissä Doom oli kuumin juttu ikinä, ja moni peli yritti päästä samoille apajille. Yksi tämän huuman omalaatuisimmista yrityksistä ilmestyi flopanneella Atarin Jaguar-konsolilla, ja kyseessä olikin yksi harvoja laitteen kokeilemisen arvoisista peleistä.

Alien vs Predator tosin oli Doomia teknisesti kehnompi, ollen lähempänä ehkä Wolfenstein 3D:tä. Tämä siksi, että pelialue oli täysin tasainen – mitään kierreportaita ei siis tässä pelissä nähdä. Myös väripaletti on ahdistavan tunkkainen, mikä on ihan hyvä tunnelmanluoja, vaikka se tylsäksi käykin.

Alien…

Pelissä on kolme täysin erilaista kampanjaa, joissa pelataan eri hahmoilla. Alienina käytössäsi ei ole ollenkaan ampuma-aseita, vaan taistelu tapahtuu kynsien, piikkihännän ja, loistavasti, alienin ikonisen kielen avulla. Tämän takia alienin kanssa taisteleminen on kolmikosta tylsintä, mutta myös vaarallisinta.

Alienilla pelatessa olo on todella orpo, sillä kuolema koittaa hyvin pian, ellet käy välittömästi uhriin kiinni. Alienien henki on halpaa sillä et voi parantaa itseään mitenkään, mutta mainiona ideana voit koteloida ihmisuhrejasi. Kyseessä on mainio tapa taktikoida alienina, vaikka kikka ei elokuvien näkemystä kuvastakaan. Kun kuolet, hyppää koteloidun soltun rintakehästä uusi pelihahmosi, millä jatkaa.

Ihminen…

Aliens-elokuvasta tuttu Colonial Marine on toinen pelattava hahmo, ja tämän asearsenaaliin kuuluu muun muassa pulssikivääri, haulikko ja liekinheitin. Sotilaan kampanjaan sisältyy kulkukorttien keräämistä, jotta pääsee etenemään Alieneita kuhisevalla avaruusasemalla. Energia ja ammukset ovat varsinkin aluksi todella kortilla.

Sotilaalla pelaaminen on kuitenkin paljon mielekkäämpää kuin alienilla. Henki lähtee nopeasti jos ei ole varuillaan, mutta uusien aseiden ja medkittien löytäminen on aina suuri helpotus ja palkinto. Colonial Marinen saappaissa ollessa pitää myös varoa minne ne saappaat laittaa, sillä Alienien raadot jättävät jälkeensä elokuvien hengen mukaisesti happolammikon. Ja sotilaan paras tunnelmanluoja on tietenkin Aliens-elokuvasta tuttu liikkeentunnistin, jonka piipityksen kaikki elokuvan nähneet muistavat aina.

Predator…

Predator taas on ehkä mielenkiintoisin pelin kolmesta hahmosta. Aseet koostuvat ampuma- ja teräaseista, mutta hieman erikoisesti kaikki eivät ole auki pelin alussa. Miksi, tässähän on kyse Predatorista! Predatorin aseet ovatkin mielenkiintoisen pistepohjaisen tapposysteemin takana. Tappoase ja erityisesti tappotapa määrittää saadut pisteet. Esimerkiksi ollessasi näkymätön, päinvastoin menetät pisteitä, sillä  hiiviskelyllä tehty tappo ei ole kunniallinen. Loistava idea! Predatorit olivat elokuvissakin vaistonvarassa toimivien alieneiden vastakohtia, joille metsästäminen oli jaloa puuhaa, eikä aseettomia vastaan koskaan hyökätty.

Predator pääsee myös tietenkin vaihtelemaan eri katseidensa välillä, kuten infrapunan ja ultravioletin. predatorin matka on kolmesta hahmosta vaihtelevin, mutta ei ehkä aivan yhtä jännittävä, kuin sotilaalla pelattaessa. Predatorilla on asiaankuuluvasti paljon energiaa ja mahdollisuus lääkitä itse itseään, joten aivan samanlaista vaarantunnetta ei pääse syntymään, kuin muilla hahmoilla.

Se alkuperäinen kaukosäädin

Pelin heikoin lenkki on eittämättä sen ohjaus. Itse peli on varsin hidastempoinen, ja hahmo liikkuu ja kääntyy kuin tervassa. Toisaalta tämä toimii mainiona paniikinlisääjänä, kun käytävällinen Alieneita juoksee kohti. On vain pakitettava tuskallisen hitaasti ja laitettava jokainen haulikon kuti osumaan.

Heikkojen kontrollien perusta ei kuitenkaan ole itse pelissä, vaan Jaguarin legendaarisen huonossa ohjaimessa. Ennen kuin Wiin ohjain vei sen tittelin, oli Jaguarin sämpylä se aito oikea kaukosäädin, juontuen sen 12 numeronapista varsinaisten näppäinten alla. Toimintanappien vähyydestä johtuen kulmia ei pääse avaamaan sivuttaisaskelilla, vaan meille kaksipeukaloisille pelaajille on tarjolla vain paikallaan siirtyminen sivuttain. Alienilla sivuttaisliikenappi ei ole edes varsinaisten toimintanappien joukossa, vaan Option-napissa ohjaimen keskellä.

Hauska ominaisuus Jaguarilla on kuitenkin noiden numeronäppäinten päälle asetettavat kalvot, joiden avulla pystyy kustomoimaan ohjainta jokaista peliä varten. Alien vs Predatorin jokaista hahmoa varten tuleekin oma kalvonsa, jotta pelaaja muistaa, mikä nappi teki mitäkin.

Nykypelaajalle Alien vs. Predator on toki todellinen shokki, kun kontrollit ovat jotain aivan muuta kuin mihin on totuttu jo Nintendo 64:nkin aikana. Silti karun kuoren alla on hyvin suunniteltu peli, joka tarjoaa hienosti vaihtelua. Viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt pc-klassikko Aliens versus Predator on ehdottomasti aivan eri sfääreissä kuin tämä alkuperäinen FPS. Originaalille kuuluu kyllä osansa kunniasta, sillä pelit ovat saman pelistudion, Rebellionin, käsialaa.

Alien vs Predator on yksi harvoja valopilkkuja Jaguarin pelitarjonnassa ja siksi ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Peli tuskin on tulossa minnekään latauspalveluihin, mutta hyvä niin, sillä Jaguarin ohjain sopii toki autenttisen tunnelman luontiin kuin rusina pullaan.

Lisää luettavaa