Retrosunnuntai: Super Mario World

Mistä on hyvät pelit tehty?

14.9.2011 22:37

Super Mario World on yksi maailman rakastetuimmista peleistä, joten siitä kirjoittaessaan pitää valita sanansa oikein. Pelillä on paikkansa miljoonien sydämissä, mukaanlukien Thomas Puhan, joten toivottavasti en nyt unohda suitsuttaa mitään legendaarista kohtaa pelistä. Ikimuistoisia hetkiä on toisaalta niin paljon, että ei olisi edes käytännöllistä ahtaa niitä kaikkia tälle sivulle.

Pahoittelut Sonic-faneille, mutta maailmassa on käytännössä kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka pitävät Super Mario Worldia parhaana tasoloikkana, ja niitä, jotka pitävät parhaana Super Mario Bros. 3:ea. Kilpailu onkin kova, ja en välttämättä pysty itsekään tekemään eroa pelien välille, joten tyydynkin siis vain esittelemään Worldin nyt – ja lupaan palata kolmoseen myöhemmin.

Super Mario World

Kehittäjä: Nintendo EAD
Julkaisija:
Nintendo
Laitteet:
Super NES, Game Boy Advance
Alkuperäinen julkaisu: Japani 21.11.1990, USA 13.8.1991, Eurooppa 4.6.1992.
Saatavuus: Alkuperäinen irtokasetti 10+ euroa, kotelolla ja ohjeilla 30+ euroa. Ladattavissa Wiin Virtual Consolesta 800 pisteen hinnalla.

Super Mario Worldia odotettiin hartaasti. Ja miksipä ei, 1980-1990-lukujen taitteessa kaksiulotteiset Mariot olivat monille yhtä kuin maailman parhaat pelit. Tämä lajityypeistä suurin ja kaunein oli vahvasti kilpailtu, mutta useimmiten vain uusi Mario vei asioita uusille tasoille. Super Mario Bros. 3 oli 1980-luvun lopussa vetänyt suuntaviivat täysin uusiksi maailmankartallaan, lentokyvyllään sekä lukuisilla salaisuuksillaan. Mitä kaikkea siis voitaisiinkaan saavuttaa uuden superlaitteen, Super Nintendon avulla?

Erinomaisena esimerkkinä entisaikojen tuskaisista julkaisuaikatauluista, 8-bittisen Nintendon Mario 3:n ja Super Nintendon Worldin julkaisujen välissä oli Japanissa yli kaksi vuotta, mutta Eurooppaan Mario 3 saapui vain vajaata vuotta ennen Worldia. Tämä saavutettiin sillä, että Mario 3:n Japanin ja Euroopan julkaisujen välinen KOLMEN VUODEN väli kurottiin Super Nintendon ja siten myös Worldin julkaisun kohdalla KAHTEEN VUOTEEN. Tällaiset asiat on kaikkien hyvä pitää mielessä, kun jokin nykypeli sattuu saapumaan kuukautta ennen Jenkkeihin. Itse en ollut näihin aikoihin niin rahamiehiä, mutta Thomaskin on monesti kertonut, miten kovalla työllä ansaitut rahat menivät japanilaisen SNESin importtaamiseen. Money well spent.

No, oliko se nyt niin hyvä?

Oli. Todellisena saavutuksena, Nintendo ei toistanut lähestulkoon mitään Super Mario Bros. 3:n pelimekaniikkoja, ja nekin mitä toistettiin, kuten lentäminen, oltiin toteutettu täysin eri tavalla. Jokainen kenttä oli täynnä tuoreita käänteitä ja tilanteita, kaikki tietenkin Super Nintendon efektejä ja väripalettia hyödyntäen. Juonesta nyt ei tarvitse edes puhua, Princess Toadstool on tietenkin jälleen kaapattu, enempää pohjustusta ei Mario-pelissä tarvita.

Jo ensimmäisessä kentässä pelaaja törmäsi Yoshi-dinosaurukseen, joka otti jo seuraavassa Mario-pelissä peräti pääroolin, eli Baby Marion kaitsemisen Yoshi’s Islandissa. Yoshin selässä pääsi ratsastamaan ja Yoshin kielellä pystyi syömään pienempiä vihollisia sekä esineitä. Yoshin käyttö kentissä ei ollut mikään edellytys, vaan vain loistava lisämauste normaaliin tasoloikkaan, tai kaivattu apu tiukkoihin paikkoihin. Yoshi myös sai eri erikoiskykyjä, riippuen siitä, minkävärisiä koopakilpiä hän nieli; esimerkiksi punaiset antoivat mahdollisuuden syöstä tulta ja siniset kasvattivat siivet.

Rakenne

Maailmankarttaa oltiin uudistettu Worldissa orgaanisemmaksi, jossa kulkureitit eivät enää olleet suoria viivoja.

Kenttiä pelissä oli muikeat 72 kappaletta, mutta tarina ei olekaan sen pituinen se. Lisäksi noin joka kolmas kenttä sisälsi salaisen maalin, joka useimmiten oli pirullisesti piilotettu. Salareitit avasivat uusia teitä maailmankartalle, johtaen uusien salaisten kenttien luo. Yhteensä kaikki kentät avaamalla pelikasetin tallennuspaikkaan sai maagisen luvun 96, joka oli pelin kaikkien maalien määrä.

Peruskenttien lisäksi mukana oli useita erikoiskenttiä, kuten Boo-aaveita ja harhareittejä sisältävät kummitustalot sekä kunkin tietyllä teemalla varustetun pelialueen päättävä linnoitus. Täynnä ansoja olevissa linnoituksissa täytyy pitää pää kylmänä piikkien ja putoavien kattojen kanssa, ja näissä kentissä myös usein kiipeillään metalliverkoissa, väistellen vihollisia. Upea efekti oli Marion kyky vaihtaa verkon puolta tietyissä kohdissa ja lyödä verkoissa kiipeileviä vihollisia alas vastapuolelta.

Super Mario Bros 3:sta palaavat välivastustajiksi Koopa-lapset, ja yksi kersa kukistetaan kunkin linnan päätteeksi. Varsinkin pomotaistelut esittelevät Super Nintendon graafisiä kykyjä, pyörivine sprite-hahmoineen.

Shhh! Se on salaisuus

72 kenttään mahtuu loistavasti vaihtelua, mäistä metsään ja laavasta luolaan. Kovimmat haasteet antavat kuitenkin Star Road sekä Special Zone. Star Roadille pääsee selvittämällä salaisia paikkoja perusmaailmassa. Star Roadin kentät ovat todella vaihtelevia, ja niissä jokaisessa on myös haastava salamaali, jota etsiä. Näissä kentissä on myös löydettävissä viisi eriväristä Yoshia, joista jokaisella on omat erikoiskykynsä. Yoshin haku Star Roadilta onkin hyvä apuväline, mikäli jää jumiin johonkin kohtaan toisaalla.

Tähtitieltä taas pääsee pelin vaikeimpien kenttien pariin, Special Zonelle. Nämä kahdeksan kenttää, jotka sijoittuvat kartalla vain mustaan avaruuteen, ovat tyyliltään täysin erilaisia kuin muut kentät, ja ne sisältävät myös pelin kiperimmät tasoloikkakohdat. Nämä ovatkin varmasti viimeisiä kenttiä, joita pelaajat käyvät läpi, ja hyvä niin, sillä palkintona Special-maailman läpäisystä koko maailmankartta muuttuu väreiltään sekä myös monet viholliset muuttuvat graafisesti. Jos totta puhutaan, minusta peli muuttuu tämän jälkeen rumaksi, mutta eipähän jäänyt kavereille epäselväksi, että olin selvittänyt Special-kentät. 😉

Kuten jo aluksi totesin, pelissä on aivan liikaa nerokkaita hetkiä, että niitä viitsisi kaikkia tässä mainita. Mikäli siis omistatte pelin, miksette menisi pelaamaan sitä nyt? Todetkaa itse, miten mainiosti peli on ikääntynyt, tai jos ette ole vielä jostain kumman syystä Super Mario Worldia kokeneet, onkin jo korkea aika hankkia se hinnalla millä hyvänsä.

Super Mario World on parasta kaksiulotteista tasoloikkaa. Yoshi’s Island: Super Mario World 2 oli myös fantastinen, tosin tyyliltään hyvin erilainen. Myös New Super Mario Bros. oli loistava peli, mutta se on pelattavuudeltaan selvästi yksinkertaisempi kuin runsaudensarvet Super Mario Bros. 3 ja World. Peukut siis pystyyn, että saamme DS:lle seuraavaksi New Super Mario Worldin.

Sokerina pohjalla heitetään vielä tuoretta PelaajaHD-videota Thomaksen ja minun fiilistelystä pelin tiimoilta.

Linkki videoon.

Lisää luettavaa