Tervetuloa ensimmäiseen Retrosunnuntaihin! Tästä lähtien joka sunnuntai ilmestyvässä Retrosunnuntaissa otamme käsittelyyn yhden kiistattoman klassikon tai utuisen kuriositeetin. Ensimmäisenä vuorossa on…

SUPER METROID

Tekijä: Nintendo R&D 1, Intelligent Systems
Julkaisija: Nintendo
Alkuperäislaite: Super NES
Julkaisu: Japani 19.3.1994, USA 18.4.1994, Eurooppa 28.7.1994
Saatavuus: Saatavilla Wiin Virtual Console -palvelusta kahdeksan euron hintaan. Alkuperäisen kappaleen saa ohjeiden ja kotelon kera nykypäivänä omakseen noin 50 eurolla. Pelkkä pelikasetti pari kymppiä halvemmalla.

Nintendo on aina ollut kuuluisa peliensä pirteästä yleisilmeestä ja tunnelmasta. Mutta Metroid on aina ollut se poikkeus sääntöön. Pelisarja, johon Nintendo on kanavoinut kaiken särmänsä ja Segankin katu-uskottavat pelit varjoonsa jättävän asenteen. Pelin ensimmäiset kaksi osaa viihdyttivät pelaajia 8-bittisellä NESillä ja sitten mustavalkoisella Game Boylla, ollen samalla kummankin alustan parhaimmistoa. Pelin kolmannessa osassa eli Super Metroidissa ollaankin sitten jo niin nerokkaan pelisuunnittelun alkulähteillä, että sen jalanjälki näkyy tänä päivänäkin, esimerkiksi kaikissa sen jälkeen ilmestyneissä kaksiulotteisissa Castlevanioissa.

Pelin alku on yksi pelihistorian muistettavimmista, ja hyvästä syystä. Hienot välianimaatiot ja tuohon aikaan pelikaseteilla erittäin harvinaiset puhesamplet ovat vain kuorrutus kakun päällä.

Parasta alussa on tunnelma, kun laskeudut palkkionmetsästäjä Samus Aranina tutkimusasemalle, jossa vangitsemaasi viimeistä metroid-elämänmuotoa pidetään tallessa. Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin, sillä valot ovat sammuneet ja taustamusiikki enteilee pahaa. Laboratorion lattialla lojuu tiedemiesten ruumiita ja metroidin säilytysastia on tyhjänä. Seuraavaan huoneeseen mennessäsi löydät otuksen, mutta ilo on ennenaikaista, kun Metroid II:n päävastustaja Ridley hyökkää kimppuusi Metroid III:n ensimmäisenä vihollisena! Super Nintendon upeiden Mode 7 -tehosteiden saattelemana joudut pakenemaan tuhoutuvan tutkimusaseman vääntyileviltä käytäviltä, takaisin omaan alukseesi. Pulssi on korkealla, ja takana vasta pari minuuttia pelistä.

Varsinaiselle pelialueelle, Zebes-planeetalle, päästyään Samukselle ja pelaajalle alkaa valjeta pelin henki. Samus on yksin. Pelimaailma on valtava ja sokkeloinen, ja ennen kaikkea nerokkaasti suunniteltu. Löydetyt uudet kyvyt avaavat uusia eri teemoihin jaettuja alueita, vain johtaakseen uusien salaisuuksien äärelle. Super Metroid on kuuluisa lukemattomista salareiteistään, joiden kaikkien löytäminen ilman läpipeluuohjeita on hatunnoston arvoinen suoritus.

Läpipeluuohjeista puheen ollen, pelistä julkaistiin aikanaan kaksi versiota, perusversio ja ns. ”Big Box”. Isossa lootassa tuli mukana ylisuuri ohjekirja/läpipeluuopas.

Pelin grafiikat ovat todella rikkaat. Pienet eläväiset yksityiskohdat siellä täällä, kuten taustoissa mönkivät pienet ötökät, tuovat kaksiulotteiseen peliin paljon lisää. Mutta erityisesti salareittien etsiminen tuo koko pelimaailman eloon, kun jokaista seinämää katsoo epäillen ja toiveikkaana. Super Metroid kutsuu seikkailemaan. Äänimaailma tuo tunnelmaan kenties vielä enemmän. Pelin musiikki koostuu sekä mukaansatempaavista biiseistä että hyytävistä taustamusiikeista, ja esimerkiksi metroidien kirkunan muistaa vaikka unissaankin.

Super Metroid on kestoltaan noin kymmenisen tuntia, mutta kaikkien salaisuuksien löytäminen vie paljon enemmän aikaa. Toisaalta pelin ympärille on kasvanut speedrun-skene, jossa pelaajat yrittävät pelata pelin mahdollisimman nopeasti läpi käyttäen kaikkien taitojensa lisäksi erilaisia kikkoja, joilla ohittaa suuria osia pelistä ja sitten pärjätä näillä vajailla ominaisuuksilla. Super Metroid on kulttikamaa, pelasitpa sitä millä mentaliteetilla tahansa.

Loistava rakenne, salareitit, upeat pomot, hyytävä musiikki… Monessakin suhteessa edellä aikaansa, Super Metroid on yksi pelien merkkipaaluista.

Lisää luettavaa