The Legend of Zelda: A Link to the Past
Kehittäjä: Nintendo EAD
Julkaisija: Nintendo
Laitteet: Super Nintendo, Game Boy Advance
Julkaisu: (SNES versio) Japani 21.11.1991, USA 13.4.1992, Eurooppa 24.9.1992
Saatavuus: Hintaa täysikuntoisella SNES-pelillä on noin 60 euroa ja GBA-pelillä noin 25 euroa. Hinta Wiin Virtual Consolessa 800 pistettä.
Tämän vuoden viimeisen Retrosunnuntain peli ei varmastikaan esittelyjä kaipaa. Tämä alun perin Super Nintendolle ilmestynyt Zelda-sarjan kolmas osa on millä tahansa asteikolla mitattuna ja missä tahansa listassa parhaita pelejä ikinä. Toimintaseikkailujen aatelia, ulottuvuuksien määrään katsomatta.
Pitkä odotus
Ensimmäinen The Legend of Zelda ilmestyi NESille, kultaisessa kasetissaan, vuonna 1987 (Japanissa 1986). Peli oli muita konsolipelejä roimasti edellä tuoden mukanaan sekä epälineaarisen pelattavuuden että tallennusmahdollisuuden ilman salasanoja, kiitos sisäisen paristomuistin.
Menestyksekkään debyytin jälkeen pelille janottiin tietenkin jatkoa, ja Zelda II: Adventure of Link ilmestyikin Japanissa vain vajaa vuosi edellisestä osasta. Peli oli kuitenkin dramaattisesti erilainen kuin alkuperäinen, siirtyen yläperspektiivistä sivulle ja lisäten mukaan tasoloikkaa. Toisaalta peliin lisättiin myös kokemuspisteet ja hahmonkehitystä, joten peli sai syvyyttä sitä kautta.
Odotus kolmannen Zeldan osalta kasvoi vuosi vuodelta ja muuttui Super Nintendon myötä käsin kosketeltavaksi. Lopulta neljä vuotta toisen osan jälkeen Ilmestyi A Link to the Past. Peli palasi jälleen lintuperspektiiviin, ja koko suuressa valtakunnassa iloittiin.
The Legend of Zelda: A Link to the Past saapui, ja pelien standardit nousivat kertaheitolla.
Kaiken arvoista
Kun pelaajat pääsivät peliin käsiksi, kävi hyvin pian ilmi, että kaikki hypetys ja odotus oli vaivan arvoista. Alkaen upeista kolmiulotteisesti pyörivistä Triforcen palasista, pelaaja tiesi, että nyt on kyseessä jotain ihan muuta. Grafiikat olivat kaikkien mielestä parasta ikinä ja musiikki upeaa, sekä uusien teemojen että vanhojen päivittämisen osalta.
Pelaaja oli täysin koukussa alusta alkaen, jossa Zelda herättää nukkuvan sankarimme Linkin telepaattisesti ja pyytää pelastamaan itsensä läheisen linnan tyrmästä. Ulkona vihmova sade, linnaan johtavan salatien löytäminen, palatsin vartijoiden välttely ja lopulta Zeldan löytäminen ovat jokaisen peliä pelanneiden mielissä vieläkin. Zelda opastetaan ulos rähjäisten käytävien kautta, ja kun lopulta suuri ja valoisa maailma aukeaa koko yön kestäneen tyrmässä seikkailun jälkeen, tuntui kuin pelissä olisi kaikki mahdollista.
Kuvissa se ei pääse oikeuksiinsa, mutta pelaajien muistoissa on varmasti myös pelin karttaruutu, jonka liikuttaminen toi ”paras peli ikinä” -fiiliksen aina mukanaan. Itse pelimaailma oli laaja ja monipuolinen. Sen joka kolkkaan ei ollut asiaa pelin alussa, vaan uusia reittejä avattiin tietenkin uusilla tavaroilla ja taidoilla.
Pimeä Maailma
Useiden pelituntien jälkeen pelaaja on selvittänyt kartan kolme palatsia, eli etsinyt kustakin paikasta löytyvän tärkeän tavaran sekä kukistanut kunkin palatsin loppupomon. Pomoilta saa myös kolme riipusta, joita tarvitaan Master Swordin irroittamiseen, ja sitä taas Agahnim-velhon kukistamiseen. Zelda kun ei kauaa turvassa pysynyt.
Lopulta kun Agahnim on kukistettu, monikin varmasti totesi jo tässä vaiheessa, että olipas se hyvä peli. Kartan eri paikat on kutakuinkin tutkittu ja iso pomo tapettu. Onneksi peli ei kuitenkaan pääty tähän, vaan tästä A Link to the Past oikeasti vasta alkaa. Link kulkeutuu toiseen maailmaan, joka on kuin karmea kopio normaalista maailmasta. Hyrulen linnan paikallakin on pahaenteinen pyramidi.
Yhtäkkiä pelimaailman koko onkin siis tuplaantunut, ja uusia selvitettäviä palatseja on uudessa maailmassa seitsemän. Yhteensä kymmenellä valloitusta odottavalla palatsillaan A Link to the Past on Zelda-pelien kärkeä.
Pulma poikineen
Myöhemmin pelaaja pääsee matkustelemaan kahden maailman välillä. Tätä hyödynnetään pelissä jatkuvasti, ja monet etenemiseen liittyvistä asioista ratkaistaankin tätä kautta. Toisessa maailmassa oleva este ei olekaan olemassa toisessa, tai että tekemällä jotain toisessa maailmassa, muuttuu jokin asia toisessa. Koko peli on kuin yksi iso puzzle.
Normaalitkin ongelmanratkaisukohdat ovat tosin upeita. Palatsit ovat täynnä piilotettuja jousipyssyn kohteita, kytkimiä, nappeja ja teleportteja. Pelinautintoa lisää eniten kuitenkin ehkä pelimaailman korkeuserot. Kummuilta pääsee hyppäämään alas, vuorenhuipulta vuoren keskellä olevalle tasanteelle jne. Myös palatseissa on korkeuseroja, ja näitä käytetään niin ikään pulmissa.
You’re the boss
Kymmenestä palatsista löytyy tietenkin kymmenen pomoa, ja vihut ovatkin mahtavan vaihtelevia. Pääpomona on tietenkin vanha sikaniska Ganon, mutta hänen spoilaamisensa sijaan laitankin kuvan pimeän maailman ensimmäisestä pomosta.
Useimmiten pomon heikkoutena on kyseisestä palatsista löytynyt esine tai ase. A Link to the Pastin tavaravalikoimaan kuuluu pääosin kaikista myöhemmistäkin Zeldoista tuttuja esineitä, mutta myös ainutlaatuisia tavaroita löytyy, kuten kiviä tyhjästä taikova keppi ja näkymättömäksi ja aineettomaksi tekevä viitta. Miekkoja, kilpiä ja tunikoita pääsee myös päivittämään pelin edetessä.
Rentoa meininkiä
Mutta mitä olisi Zelda ilman minipelejä? Erityisesti kolmiulotteiset Zeldat ovat kunnostautuneet minipeleissä, mutta myös A Link to the Pastista löytyy jo mukava valikoima tarkkuusammuntaa ja aarteenetsintää.
Kuitenkin suurin syy siihen, miksi Zeldat ovat lempipelejäni, on niiden pelimaailma ja erityisesti paikat, joissa ei ole vihollisia. Rauhalliset kylät, yksinäiset talot metsässä, ystävälliset muukalaiset, oma koti… Nämä tuovat Zeldoihin aivan oman tunnelmansa ja immersionsa, ja tällaisessa graafisesti rikkaassa kaksiulotteisessa pelissä löytyy näitä mukavia pikku sopukoita tuon tuostakin. Lempipaikkani koko pelissä saattaakin olla tämä uimalla löytyvä sillanalainen näkymä.
Ja toki Kakarikon kylästä löytyy kanoja!
Klassiseen Zelda-tyyliin elinvoimaa kasvatetaan etsimällä sydämenosia, joita onkin ripoteltu molempiin maailmoihin. Sydämenosien määrä on tosin sinänsä varsin alhainen, johtuen A Link to the Pastin korkeasta palatsimäärästä. Kunkin pomon kukistamisen jälkeen saa palkinnoksi yhden täyden sydämen, joten maksimisydämiin päästäkseen ei sydämenneljänneksiä ole metsästettävänä kuin 24 kappaletta, verrattuna esimerkiksi vain vähän palatseja sisältävän Majora’s Maskin 52:een.
Ne muistot, ne muistot…
Kuten huomata saattaakin, pidän Legend of Zelda: A Link to the Pastista paljon. Se on ehdottomasti yksi lempipeleistäni, ja en koskaan unohda joulua, jona sen sain, ja sitä seurannutta aattoyötä. NESin Zeldat pelasin vasta paljon tämän jälkeen. A Link to the Past onkin yksin vastuussa hullaantumisestani Zeldaan.
Peli oli myös fyysisesti upea paketti, sisältäen kultaisen laatikon lisäksi hienon paperikartan (kääntöpuolella kolmen ensimmäisen palatsin kartat) sekä mystisen vinkkikirjan, joka on sinetöity tarralla ja josta löytyy ratkaisuja pelin pahimpiin pulmiin.
Retrosunnuntai palaa kuluneiden pelikasettien ja naarmuisten CD-levyjen ääreen taas ensi vuonna. Kiitos lukijoille ja hyvää joulua!