Return to Silent Hill vahvistettiin – kauhupelisarjaan pohjautuva elokuvasarja saa jatkoa

Silent Hill palaa myös elokuvana.

20.10.2022 16:26

Silent Hill -kauhupelisarjan faneilla on luvassa ruusuinen lähitulevaisuus ainakin sisällön määrän perusteella.

Konami esitteli viimeöisessä Silent Hill -tapahtumassaan myös Return to Silent Hill -elokuvaa. Return to Silent Hill  on alkuperäisen Silent Hill -elokuvan ohjanneen Christophe Gansin ohjaama elokuva, jossa seurataan Silent Hillin kaupunkiin palaavaa nuorta miestä. Gansin mukaan elokuvan päähahmo jäljittää kaupungissa suurta rakkauttaan, mutta löytää sieltä painajaisia.

Gans kertoo elokuvassa tavattavan myös Silent Hillin tunnetun pyramidipäisen hirviöhahmon. Ohjaaja kertoo pyrkineensä suunnittelemaan tutun hahmon uudelleen Return to Silent Hilliä varten.

Elokuvalle ei ole vielä vahvistettua ensi-iltapäivää. Konamin mukaan kuvaukset ja näyttelijävalinnat ovat vasta alkuvaiheissaan, mutta apulaistuottaja Rui Naito kertoi elokuvan kuvakäsikirjoituksen olevan jo valmiina kuvauksia varten.

Lähde: Konami

Lisää luettavaa