Kiinalaisen Tencentin Timi Studios on maailman suurin pelinkehittäjä, uutistoimisto Reuters kertoo.

Muun muassa Call of Duty Mobile– ja Honor of Kings -mobiilipelien kehittäjän kerrotaan tuottaneen viime vuonna 10 miljardin dollarin liikevaihdon. Tencent kertoi viime viikolla verkkopelaamisen liikevaihtonsa kivunneen vuonna 2020 156,1 miljardiin juaniin, eli lähes 24 miljardiin dollariin. Yhtiö ei ole julkistanut tulostaan studiokohtaisesti, mutta Reutersin lähteiden mukaan Timi Studiosin tuotot muodostivat 40 prosenttia yhtiön peliliikevaihdosta.

Mikäli tiedot Timi Studiosin 10 miljardin dollarin liikevaihdosta pitävät paikkansa, on studio yksi merkittävimmistä pelialan toimijoista liikevaihdolla mitattuna. Studio olisi jo nyt suurempi kuin esimerkiksi Activision Blizzard, jonka liikevaihto oli vuonna 2020 8,1 miljardia dollaria, ja lähes samaa kokoluokkaa 12,1 miljardin dollarin liikevaihdon tuottaneen Nintendon kanssa.

Reutersin mukaan Timi Studiosin pyrkimyksenä on siirtyä kilpailemaan myös isojen konsoli- ja pc-pelien markkinoilla. Studion viime vuonna julkistamassa työpaikailmoituksessa haettiin kehittäjiä uuteen AAA-peliin, jonka kerrottiin haastavan isojen kansainvälisten pelistudioiden julkaisut.

Lähde: Reuters

Lisää luettavaa