Trion Worldsin parin vuoden ikään yltänyt Rift-massiiviroolipeli siirtyy monien muiden genrensä edustajien tapaan ilmaispelimarkkinoille. Kehittäjien mukaan peliä voi pelata ilmaiseksi kesäkuun 12. päivä alkaen.

Riftia ilmaiseksi pelaavien luvataan pääsevän käsiksi kaikkeen varsinaiseen pääsisältöön, jota pelillä on tarjota. Kuukausimaksuja maksamalla päälle lyödään erilaisia etuja, kuten valuuttaan, ratsujen nopeuteen ja kokemukseen liittyviä boostauksia. Myös pelin sisuksista löytyvää kauppapaikkaa tullaan muutoksen myötä laajentamaan.

Trion pyrkii esittelemään kaikki tarvittavat edut Riftin kotisivuilla. Perinteiseen malliin kehittäjät ovat myös luvanneet, ettei pelin uusi muoto tee rahaa käyttävistä pelaajista automaattisesti muita parempia.

Ohessa Riftin uutta bisnesmallia käsittelevä video.

Lähde: Trion Worlds

Lisää luettavaa