Rimen suojaus murtui pikavauhdilla, kehittäjä pitää lupauksensa

Rime-seikkailun kehittäjä Grey Box lupasi poistaa pelin kopiosuojauksen kunhan se onnistuttaisiin murtamaan.Studio joutuu lunastamaan lupauksensa odotettua aikaisemmin.

2.6.2017 11:57

Rime-julkaisija Grey Box lupaa poistaa pelin käyttämän Denuvo-kopiosuojauksen piakkoin saapuvassa päivityksessä.

Grey Box kertoi aikaisemmin tällä viikolla poistavansa Denuvon pelistä sitten, kun kopiosuojaus saataisiin murrettua. Tuolloin suojauksen arveltiin kestävän pari-kolme viikkoa. Kräkkäysryhmä Skidrow julkaisi viime yön aikana kopiosuojauksen ohittavan ohjelman, vain viisi päivää Rimen julkaisun jälkeen. Skidrow kritisoi samalla voimakkaasti Rimen tapaa käyttää suojausta, sillä sen kerrotaan vaikuttavan heikentävästi pelin suorituskykyyn.

Grey Box kertoo verkkosivuillaan vahvistaneensa Rimen kopiosuojauksen murtavan kräkin aitouden. Studio lupaakin julkaista pelistä uuden version, joka ei sisällä kopiosuojausta. Rimen tulisi päivittyä automaattisesti uuteen versioon.

Kopiosuojausasioiden ohella Grey Box kertoo työstävänsä myös ensimmäistä perinteistä päivitystä Rimeen. Ensi viikolle kaavaillun päivityksen kerrotaan korjaavan mm. pelin kaatuilua aiheuttavia bugeja.

Lähde: Grey Box

Lisää luettavaa