Robottiseikkailua, samuraitoimintaa ja ilmainen Trials-ajelu – näistä on alkuviikko tehty / Uutiset / pelaaja.fi

Robottiseikkailua, samuraitoimintaa ja ilmainen Trials-ajelu – näistä on alkuviikko tehty

11.12.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Kuluvan viikon alkupuolisko on osoittautunut vilkkaaksi ajankohdaksi astetta maltillisemman kokoisten peliteosten kannalta. Viimeisen parin päivän aikana Angry Birds Go!:n ja The Novelistin ohella Suomeen tiensä ovat löytäneet hieman jopa salakavalasti nimittäin niin Doki-Doki Universe, Trials Frontier kuin myös Samurai Gunn.

Teknopants-studion käsialaa oleva Samurai Gunn on parhaillaan Steamin ja sen omien kotisivujen kautta hieman päälle kymmenellä eurolla hankittavissa oleva 2D-toimintapeli. Siinä maksimissaan neljä samuraita heitetään keskelle vauhdikasta pikselitoimintaa pieksemään toisiaan hengiltä muutamissa vaihtelevissa pienkentissä. Varustukseksi hahmot saavat yhteenotoissa sekä miekan että kolmella ammuksella varustetun pyssyn, joten refleksit ja harkitsevuus ovat valttikortteja menestykseen.

Pelin ydin piilee paikallisessa moninpelissä.

PlayStation 3:lle, 4:lle ja Vitalle saapunut Doki-Doki Universe on huomattavasti erikoisempi tuotos. Siinä tuhoon tuomittu robotti matkaa läpi universumin yrittäen löytää itsestään merkkejä inhimillisyydestä auttamalla erilaisten maailmojen asukkeja ja selvittämällä persoonallisuuttaan monenlaisten visakysymysten kautta. Pelin kokoversio kustantaa 7,45 euroa, joskin ainakin Pohjois-Amerikassa tarjolla on myös kyselysisältöön keskittyvä ilmaisversio.

Doki-Doki Universen tekijätiimiin lukeutuu Toejam & Earl -luoja Greg Johnson. Peli tukee Cross-Buyta ja on näin ollen saatavissa yhdellä ostoksella kaikille Pleikkareille.

Trials Frontier on luonnollisesti suomalaisen Redlynxin uutukaispeli. Applen iOS-laitteille työstetty teos ei tosin ole vielä aivan maailmanlaajuisessa jakelussa, vaan ensimmäisenä siihen pääsevät käsiksi suomalaiset ja kanadalaiset.

Trials Frontier hyödyntää ilmaispelimallia ja on näin ollen ladattavissa veloituksetta.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän jokunen1 kuva
jokunen1

Tuo redlyxin tekele on taas tosi kiinnostava toivottavasti tulisi myös wp8.

Nostoja