Rock Band 4:n myynnit jäivät odotuksista – julkaisija potkii kolmanneksen työntekijöistään

Rock Band 4 ei myynyt aivan ennustetulla tavalla, mikä on von johdatellut julkaisija Mad Catzia merkittäviin irtisanomisiin.

10.2.2016 22:59

Peliohjainvalmistaja Mad Catz on ilmoittanut irtisanovansa 37 prosenttia kaikista työntekijöistään. Irtisanomiset liittyvät osin Mad Catzin avustuksella julkaistun Rock Band 4:n myynneistä, joiden kerrotaan olleen matalammat kuin mitä pelille alkujaan ennustettiin.

Mad Catzin mukaan Rock Band 4 onnistui kyllä myymään ”vahvasti”, minkä seurauksen yhtiön liikevaihto oli loka-joulukuussa kasvanut viime vuodesta jopa oikein mukavat 114 prosenttia. Yhtiö on kertonut tehneensä viimeisen yhdeksän kuukauden aikana kuitenkin noin 4,4 miljoonan dollarin tappiot. Tämä on johtunut osin esimerkiksi siitä, että päästäkseen eroon ylimääräisistä Rock Band 4 -paketeistaan, päätyivät monet jälleenmyyjät kauppaamaan paketteja nopeasti eteenpäin tarjoushintaan.

Mad Catzilta lähtevien henkilöiden joukkoon tiedetään jo kuuluvan ainakin yhtiön entinen toimitusjohtaja Darren Richardson, puheenjohtaja Thomas Brown ja liiketoimintapomo Whitney Peterson. Kolmikon ilmoitettiin irtisanoutuneen tehtävistään vain noin päivää ennen kuin Mad Catz ilmoitti tappioistaan.

Mad Catzilla toivotaan, että sillä parhaillaan käynnissä olevat uudelleenjärjestelyt auttavat yhtiötä parantamaan sen tehokkuutta samalla, kun se pyrkii leikkaamaan toimintakustannuksiaan. Leikkausten on määrä auttaa yhtiötä säästämään sen huhtikuussa alkavasta seuraavasta tilikaudesta lähtien vuosittain noin viisi miljoonaa dollaria.

Rock Band 4:n saama tuki on jatkumassa edelleen vielä kuitenkin tulevaisuudessakin. Kehittäjä Harmonixilla on aikeena jatkaa erityisesti pelin musiikkitarjonnan laajentamista uudella lisäsisällöllä.

Lähde: Eurogamer, Polygon

Lisää luettavaa