Yhdysvaltalaiskehittäjä Psyonix on paljastanut jälleen yhden uuden sisältöpäivityksen Rocket Leaguea varten. Marraskuussa saapuva päivitys on tällä kertaa lisäämässä peliin uuden Mutator Mashup -peliosuuden, jonka luonnissa kehittäjät kertovat ottaneensa mallia muun muassa Unreal Tournament -sarjalta.

Mutator Mashupin saapuessa pelaajat pääsevät luomaan omia otteluitaan, joissa erilaisia Rocket Leaguen perusominaisuuksia on mahdollista muokata uuteen uskoon. Tämä tarkoittaa esimerkiksi painovoiman, pelivälineen ja ajoneuvojen toiminnan muuttamista, minkä pitäisi tarjota uusia hupaisia keinoja nauttia pelin peluusta.

Psyonix näyttäisi olevan myös aikeissa päivittää Mutator Mashupin säätövalikoimaa aina ajoittain. Joulukuussa peliä päästään pelaamaan nimittäin jääkiekkohengessä.

Oheinen traileri esittelee jo muutamia marraskuussa odotettavissa olevia säätömahdollisuuksia. Tarkemman katsauksen päivitykseen voi myös saada torstaina kello 23.00 Suomen aikaan, jolloin kehittäjä Psyonix järjestää sitä koskevan Twitch-verkkolähetyksen.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa