Rockstar huomauttaa: Älä asenna toista GTA V -levyä Xbox 360:llä

Rockstar Games ilmoittaa, ettei Grand Theft Auto V:n molempia levyjä kannata asentaa Xbox 360:llä. Ratkaisu vaikuttaa siihen, miten pelimaailman tekstuurit ja objektit latautuvat.

16.9.2013 16:45

Grand Theft Auto V vaatii esiasennuksen PlayStation 3:n ohella myös Xbox 360:llä, mutta aivan kaikkea mahdollista ei Microsoftin konsolilla kannata kuitenkaan välttämättä kovalevylle tuupata.

Rockstarin asiakkaita palveleva tukitili Twitterissä on huomioinut, että vaikka pelin Xbox 360 -versio saapuukin kahdella levyllä, on niistä vain ensimmäinen syytä asentaa. Levyistä toinen on tarkoitettu siihen, että se isketään konsoliin sisään itse pelaamista varten.

Mikäli kummatkin levyt asentaisi, veisi toimi kovalevyltä yhteensä noin 16 gigatavun edestä tilaa tarvittavan kahdeksan sijaan, minkä ohella peli ei välttämättä toimi täysin parhaalla mahdollisella tavalla. Ylimääräisen asentelun ei toki pitäisi tuhota itse peliä, mutta se näyttäisi vaikuttavan ainakin esimerkiksi siihen, miten nopeasti pelimaailman tekstuurit ja objektit latautuvat.

Eurogamerin teknologiaeksperttitiimi Digital Foundry on tehnyt eroista lyhyen havainnollistavan videon.

Lähde: Eurogamer, Rockstar Support

Lisää luettavaa