Rockstar ja amerikkalainen supertuottaja Timbaland ovat kertoneet uudesta PSP:lle saapuvasta yhteistyöprojektista. Rockstarin samannimiseen, vuonna 2005 julkaistuun selainpohjaiseen musiikintekopeliin perustuva Beaterator saapuu kauppoihin ensi kesänä.

Timbaland tuottaa peliin alkuperäismusiikkia ja äänipaketteja. Omien biittien luomiseen on tarjolla tekijöiden mukaan ammattitasoiset työkalut.

– Olen aina ollut suuri Rockstar-fani ja olen innoissani saadessani tehdä musiikkia heidän peliinsä. En malta odottaa pelin julkaisua, Timbaland intoilee.

Timbaland on vaikuttanut uransa aikana muun muassa Justin Timberlaken, Missy Elliottin ja monen muun artistin taustalla.

Lisää luettavaa