Rokki raikaa jouluna – komea 2D-mätkintä Guilty Gear Xrd sai länsijulkaisupäivän

Guilty Gear Xrd -Sign- ei ehkä koskaan saavu Eurooppaan, mutta ainakin nyt Amerikassa pelillä on julkaisupäivä.

19.10.2014 12:06

Arc System Worksin uusin 2D-mätkintäpeli Guilty Gear Xrd -Sign- on saanut julkaisupäivän Pohjois-Amerikassa. Julkaisija Aksys Gamesin toimesta peli saadaan ulos englanninkielisessä kuosissa 16. joulukuuta sekä PlayStation 4:lle että myös PlayStation 3:lle.

Ainakaan toistaiseksi Guilty Gear Xrdin ei ole vahvistettu saapuvan Eurooppaan, joten amerikkalainen versio voi jäädä monille ainoaksi keinoksi nauttia täysin rinnoin uutuusmätkinnästä. Aksys Games ei sentään ole juuri viivästellyt jenkkijulkaisun kanssa, sillä Xrd saadaan Amerikkaan vain kaksi viikkoa sen jälkeen, kun peli on julkaistu konsoleille Japanissa.

Guilty Gear Xrd -Sign- tulee olemaan ensimmäinen täysin uusi Guilty Gear -sarjan pääosa sitten alkujaan vuonna 2002 tavatun Guilty Gear XX:n. Peli on kehitetty hieman yllättäen Unreal-pelimoottoria ja 3D-hahmomalleja hyödyntäen, mutta tästä huolimatta se ei ole silti hylännyt rokkaavia 2D-toimintajuuriaan.

Lähde: Aksys Games

Lisää luettavaa