Lähes 14-vuotias huvipuistorakentelupeli RollerCoaster Tycoon 3 on tehnyt kadon latauspalveluista. Heti näin kuluvan viikon alussa peli vedettiin myynnistä niin Steamista kuin GOG-kauppapaikalta, joista jälkimmäisen mukaan toimenpiteen syynä ovat olleet pelin vanhentuneet lisenssointioikeudet.

Lisenssin vanhentuminen kuulostaa siinä mielessä oudolta, että peliä jakeleva Atari ilmoitti vuosi sitten nimenomaan uusineensa käyttöoikeutensa RollerCoaster Tycoon -sarjaan aina vuoteen 2022 asti. Parhaillaan monet muut sarjan osat näyttävät olevan edelleen myös myynnissä, joten RollerCoaster Tycoon 3:n taustalla kyse lienee jostain hyvinkin yksittäisestä asiasta.

Huomionarvoinen yksityiskohta RollerCoaster Tycoon 3:n taustalla on se, että pelin loi aikoinaan brittistudio Frontier Developments, joka on sittemmin tehnyt myös samassa hengessä kulkevan Planet Coasterin. Kyseinen yhtiö haastoi Atarin reilun vuosi sitten oikeuteen maksamatta jääneistä rojalteista.

GOG-kauppapaikka huomioi, että se yrittää olla parhaillaan yhteydessä RollerCoaster Tycoon 3:n lisenssin haltiaan palauttaakseen pelin saataville. Tavanomaisesti korkeaa valtaa sarjasta on pitänyt ainakin hallussaan sen luoja Chris Sawyer, jolta myös Atari on joutunut oikeutensa lisenssoimaan.

Lähde: Steam (välimuisti), GOG (välimuisti), GOG