Röllipuku ja tarkkuuskivääri jäävätkin naulaan aina ensi vuoteen saakka

Sniper: Ghost Warrior -sarjan uusin osa myöhästyy jälleen. Tällä kertaa peli loikkaa suosiolla ensi vuodelle.

26.7.2012 12:54

City Interactiven tarkka-ammuntapeli Sniper: Ghost Warrior 2:n julkaisua on lykätty. Pelin voi napata Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle tai pc:lle sittenkin vasta tammikuun 15. päivän aikoihin.

Tämä on toinen kerta, kun pelin julkaisupäivämäärää on muutettu kuluvan kuun aikana. Aivan heinäkuun alussa pelin julkaisu siirrettiin elokuulta lokakuun loppuun. Mikäli kyseinen päivämäärä olisi pysynyt, olisi peli joutunut ristituleen muun muassa Halo 4:n, Medal of Honor: Warfighterin sekä Call of Duty: Black Ops 2:n kanssa.

Videogamer-sivuston saamien tietojen mukaan viimeisin lykkäys johtuu halusta hioa peliä vielä entisestään. Se voi olla paikoin jopa hyvä merkki, sillä sarjan ensimmäinen osa sai aikoinaan varsin nihkeän vastaanoton.

Ohessa pelin traileri viime toukokuulta.

Linkki traileriin

Lähde: City Interactive, Videogamer

Lisää luettavaa