Roolipeli Outward avaa vaarojen täyttämän maailmansa alkuvuodesta

Selviytymisroolipeli Outward odottaa maaliskuussa.

19.12.2018 20:02

Maaliskuun 26. päivä on aika hypätä roolipeli Outwardin matkaan. Kanadalaisen Nine Dots Studion luomus ilmaantuu tuolloin niin pc:lle, Xbox Onelle kuin PlayStation 4.lle Deep Silverin ja Maximum Gamesin tuella.

Tavoitteena Nine Dotsin porukalla on ollut luoda Outwardista kokemus, jossa pelaaja ei ole jonkinlainen ennustettu sankari, vaan samalla tasolla muiden pelimaailman asukkaiden kanssa oleva seikkailija. Tämä tuo mukanaan muun muassa janon ja nälän kaltaisten selviytymiselementtien kanssa painimista, rituaalien tekoon perustuvaa taikomista ja jatkuvia automaattitallennuksia.

Kuolemakin voi Outwardissa olla usein yllättävä. Hahmo ei elinvoiman hupenemisen jälkeen herää välttämättä lähellä vanhaa olinpaikkaansa, vaan tämä voi olla päätynyt esimerkiksi rosvojen kaappaamaksi tai jonkinlaisen muun erikoistapahtuman kohteeksi.

Pelattavaksi Outward on suunniteltu yksikseen ja yhteistyönä.

Lisää luettavaa