Roolipelilegenda Final Fantasy VI valmistautuu pc-debyyttiin

Final Fantasy VI:n Steam-julkaisu on tosiasia ensi viikolla, kun pelin mobiiliversio käännetään pc:lle.

8.12.2015 22:53

Super Nintendolta alunperin tuttu roolipeliklassikko Final Fantasy VI on saapumassa vielä myös pc:lle. Pelin tuotesivu on parhaillaan pystyssä Steamissa ja sen mukaan julkaisu on tapahtumassa 16. joulukuuta.

Pc:llä nähtävä Final Fantasy VI:n versio perustuu pelistä noin vuosi sitten teetettyyn mobiiliversioon. Näin ollen peli on varustettu niin sekä uudella ulkoasulla että myös päivitetyllä käyttöliittymällä. Yksinomaan Steam-versiota varten mukaan peliin on ujutettu myös Steam-saavutukset ja tuki Steamin keräilykorteille.

Alunperin Final Fantasy VI näki julkaisunsa jo vuonna 1994, joskin tuolloin se saatiin vain Japaniin ja Yhdysvaltoihin. Eurooppaan peli saatiin ensimmäistä kertaa virallisesti vuonna 2002 sen PlayStation-käännöksen myötä.

Yhdessä varsinkin Final Fantasy VII:n kanssa Final Fantasy VI on usein monien toimesta tituleerattu kaikkien aikojen parhaimmaksi Final Fantasyksi. Mielipide olikin ihan validi aina vuosituhannen vaihtumiseen asti, kunnes Herramme ja Vapahtajamme Final Fantasy IX saapui keskuuteemme.

Lisää luettavaa