Roolipelilegenda Ultima IV nyt ilmaiseksi taskuun

Mythic on päättänyt kääntää Ultima IV:n Commodore 64 -version lähes sellaisenaan iOS-laitteille. Pelin voi ladata ilmaiseksi.

7.9.2013 14:28

Origin Systemin klassikkoroolipeli Ultima IV on saapunut iOS-laitteille. Pelin voi parhaillaan ladata mobiilihärpäkkeelleen veloituksetta App Storen kautta Ultima IV: C64 -nimellä.

Version kerrotaan olevan ”lähes sataprosenttinen jäljennös” alkuperäisen Ultima IV:n Commodore 64 -versiosta. Applen laitteilla peli hyödyntääkin Elite System -yhtiön C64: Elite Collection -pelipaketin teknologiaa.

Käännöksestä on vastannut Electronic Artsin Mythic-pelistudio, joka on myös työstänyt esimerkiksi ilmaiseksi pelattavan Ultima Forever: Quest for Avatar -pelin. Alentaakseen aloituskynnystä studio on liittänyt Ultima IV:n mukaan muun muassa joukon aputekstejä niitä tarvitseville yhteistyössä GameFAQs-sivuston kanssa.

Alkujaan Ultima IV julkaistiin jo vuonna 1985. Se on erityisesti jäänyt pelaajien muistoihin siitä, ettei pelissä varsinaisena tavoitteena ollut teurastaa jonkinlaista maailmaa uhkaavaa pahaa olemusta, kuten roolipeleissä on tupannut olla tapana.

Pc:lle pelin on voinut napata itselleen veloituksetta GOG.com-pelipalvelun kautta.

Lähde: Joystiq, iTunes

Lisää luettavaa