Roolipelisuosikki jatkaa kasvuaan: kolme uutta Persona-sivuosaa paljastettiin

Uusi joukko Persona-sivuosia on paljastunut. Seuraavaksi taas tanssitaan ja luolastoseikkaillaan.

2.8.2017 16:07

Kolme uutta Persona-sarjan sivuosaa ovat saaneet julkistuksensa näin elokuun ensimmäisenä keskiviikkona.

Peleistä kaksi ovat eräänlaisia seuraajia rytmipeli Persona 4: Dancing All Nightille. Näistä toinen on Persona 3:n hahmoilla ja musiikeilla kyllästetty Persona 3: Dancing Moon Night ja toinen vuorostaan viimeisimmän Persona-pääsarjan osan mukaan teemoitettu Persona 5: Dancing Star Night. Molemmat tuotoksista julkaistaan ainakin Japanissa keväällä PlayStation 4:lle ja Vitalle.

3DS:lle odotettavissa jossain vaiheessa vastaavasti Persona Q2. Pelistä ei ole tarjolle vielä kummempia yksityiskohtia, mutta oletettavasti tulossa on ensimmäisen Persona Q:n tapaan taas ensimmäisestä persoonasta kuvattua japanilaista luolastorooliseikkailua. Pelin kotisivujen perusteella keskiössä siinä nähdään tällä kertaa Persona 5:n sankarit.

Yhtäkään edellä mainitusta uusista pelistä ei ole vahvistettu ainakaan toistaiseksi länteen. Alkuperäinen Persona Q ja Dancing All Night kääntyivät englanniksi kuitenkin aikoinaan muutaman kuukauden viivellä niiden japanilaisjulkaisusta.

Lisää luettavaa