Rovio karsii väkeä Suomessa yksinkertaisemman organisaation tieltä / Uutiset / pelaaja.fi

Rovio karsii väkeä Suomessa yksinkertaisemman organisaation tieltä

3.10.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Viihdeyhtiö Rovio on suunnittelemassa noin 130 henkilön irtisanomista. Rovion toimitusjohtaja Mikael Hed on kertonut asiasta yhtiön virallisessa blogissa, jonka mukaan irtisanomiset kohdistuisivat nimenomaan yhtiön suomalaisiin toimistoihin.

Määrä vastaa noin 16 prosenttia Rovion koko työvoimasta.

Irtisanomisilla Rovio pyrkii "yksinkertaistamaan organisaatiotaan" niin peleihin, mediaan kuin kuluttajatuotteisiin liittyvän liiketoimintansa osalta. Hedin mukaan Rovio on ajautunut toimenpiteisiin, sillä yhtiötä kasvatettiin liikaa siihen nähden, mitä se on lopulta onnistunut saavuttamaan.

– Ei ole koskaan helppoa harkita tällaisia muutoksia. Ne on kuitenkin parempi tehdä ennemmin kuin myöhemmin, kun meillä on vielä hyvät mahdollisuudet lähteä uuteen kasvuun, Hed kertoo.

Ilmoitus mahdollisista irtisanomisista on tullut varsin pian sen jälkeen, kun Rovio sai ulos Angry Birds Stella -pelinsä ja julkisti Angry Birds Transformersin julkaisupäivän. Aiemmin kuluvalla viikolla yhtiö vahvisti myös Angry Birds -elokuvan ääninäyttelijäkaartin.

Elokuussa Rovio ilmoitti Hedin astuvan sivuun toimitusjohtajan asemasta tämän vuoden jälkeen. Hänet on korvaamassa Pekka Rantala, joka on aiemmin elämässään toiminut johtotehtävissä muun muassa Nokialla, Fazerilla ja Hartwallilla.

Lähde: Rovio

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Hieman it-kuplan meininkiä ilmassa siis. Odotetaan vähän liikaakin kasvuja, toisaalta ehkä syystäkin, mutta todellisuus ei olekaan ihan niin ruusuilla tanssimista. Alkaako tuo yhden ja saman brändin mehustaminen sitten nyt laimenemaan? Olihan tuo nyt selvä ettei noilla linnuilla kuuhun mennä vaikka ilmeisen monta rakettia saisikin rahoilla rakennettua.

Käyttäjän Teppo-Man kuva
Teppo-Man

Sen sijaan, että tehtäisiin yksi peli jota kasvatettaisiin lisäsisällöllä ikuisesti niin tehdän miljoona angry birdsiä "hyllyihin pölyyntymään". Pari vuotta spämmitään pelkkää paskaa ja kehdataan ihmetellä miksi ei ole enää varaa maksaa ihmisten palkkoja.