Suomalaisen Rovio-pelitalon Angry Birds -sarja vaikuttaisi yhdistävän voimansa seuraavaksi itse Tähtien sota -brändin kanssa. Rovio julkaisi hiljattain netissä uuden Tumblr-blogisivunsa, jota koristaa kirjoitushetkellä valosapelilla leikkivä vihainen lintu. Myös kehoitus suunnata maanantaina New Yorkin Times Squarella sijaitsevaan Toys R Us -lelumyymälään löytyy blogista.

Yhdysvaltalaislehti Fast Company kertoo kotisivuillaan Rovion vihjaavan Angry Birds Star Wars -pelin olevan tulossa. Lehti mainitsee saaneensa tiedon suoraan Star Warsista vastaavalta Lucasfilm-yhtiöltä.

Juurikaan yksityiskohtia mahdollisesta pelistä ei kuitenkaan ole vielä annettu. Fast Company tietää toistaiseksi vain kertoa, että pelissä ilmeisesti kukin nähtävä lintunen edustaa jotain Tähtien sota -hahmoa.

Pelin ohella luvassa pitäisi olla myös läjäpäin erilaisia aiheeseen liittyviä oheistuotteita. Erityisesti Lucasfilmin ja Rovion yhteistyön on kerrottu näkyvän lelujen muodossa.

Viimeistään lienemme viisaampia maanantaina kello 15 Suomen aikaa, jolloin Rovio on valmis kertomaan enemmän.

Lähde: Tumblr, Fast Company

Lisää luettavaa