Suositusta massiiviroolipeli RuneScapesta tuttu brittistudio Jagex työstää parhaillaan upouutta verkkoroolipeliä.

Jagex etsii tällä hetkellä pääohjelmoijaa uutta julkaisua varten. Työpaikkailmoituksen mukaan eri alustojen välistä peliä tukeva teos tulee määrittelemään verkkoroolipeligenren uudelleen, mutta sen varsinaisesta sisällöstä ei kerrota enempää. 

Ilmoitus kertoo uuden roolipelin olevan vielä varhaisilla suunnitteluasteilla: edes pelimoottoria ei ole vielä valittu, ja teoksesta vastuussa oleva kehittäjätiimi on vielä suhteellisen pieni. Hakijoilta toivotaan kokemusta ilmaispelien parissa työskentelystä, mutta vaatimus ei välttämättä sano mitään valmiin tuotoksen maksumallista. Studio ei ole vielä julkistanut uutta projektiaan virallisesti. 

Työn alla Jagexilla on uutukaisen ohella myös RuneScapen maailmaan perustuva virtuaalikorttipeli Chronicle: RuneScape Legends, jonka on määrä ilmestyä tänä vuonna niin Windowsille, OS X:lle, tableteille kuin älypuhelimillekin.

Lähde: Jagex, VG247

Lisää luettavaa