Ruotsalaispeli Unravel hurmasi keskellä EA:n E3-tilaisuutta / Uutiset / pelaaja.fi

Ruotsalaispeli Unravel hurmasi keskellä EA:n E3-tilaisuutta

16.06.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
4

Electronic Artsin E3-lehdistötilaisuus toi mukanaan sympaattisen yllätyksen pelijätin esiteltyä uuden Mass Effectin ja Need for Speedin rinnalla piskuisen latauspelin nimeltä Unravel.

Unravel on Pohjois-Ruotsissa 14 hengen voimin kehitetty pulmaloikinta, jossa pieni langasta rakentuva kissahahmo seikkailee ympäri erilaisia arkisia maita ja mantuja. Pelin päähahmo ei rakennu myöskään langoista vain ja ainoastaan esteettisistä syistä, vaan pelissä tapahtuva seikkaileminen nojaa laajalti siihen, että hahmon on välillä purettava itseään voidakseen kiivetä esimerkiksi muuten saavuttamattomissa oleville alueille.

Unravel on kehitteillä niin Xbox Onelle PlayStation 4:lle kuin pc:llekin. Julkaisuajankohtaa sille ei ole vielä uskallettu antaa.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän payjay83 kuva
payjay83

Tämä oli kyllä hienon näköinen peli. Ei nyt kuitenkaan odotetuimmaks peliks noussut mutta näytti kuitenkin pelille jota voisin kuvitella pelaavani tulevaisuudessa.

Käyttäjän lindario kuva
lindario

Säälitti pelin luojan julmettu hermostuneisuus projektia esitellessään, etenkin lähikuvissa ukko tärisi kuin viimeistä päivää. Pisteet siitä että veti shownsa kunnialla ja pelikin vaikuttaa pohjoismaisine maisemineen ihastuttavan paikalliselle ja omaperäiselle.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Mielenkiintoinen pompinta kyllä tulossa. Maisemat ja tunnelma erityisesti plussaa. Pistetään muistiin.

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Jotenki häiritsevää, että päähenkilö on koko ajan kiinni tossa langassa, jota muka riittää loputtomiin.