Ruotsalaisamerikkalaisella Avalanche Studiosilla on edessään vilkas kevät. Sen lisäksi, että sen kehittämän Rage 2:n on tiedetty suuntaavan kauppoihin toukokuussa, on sen robottiräiskintä Generation Zero päivätty nyt maaliskuun 26. päivälle.

Tulossa Generation Zero on Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle. Sen perusversio kustantaa konsoleilla 40 euroa ja pc:llä 35 euroa. Lisäksi myyntiin on tulossa 80 euron erikoisversio, joka pelin lisäksi sisältää metallikannet, kangaskartin, t-paidan ja patsaan.

Generation Zero paljastui viime elokuussa. Se on maksimissaan neljän hengen yhteistyötä tukeva avoimen maailman seikkailu, jossa pelaajat taistelevat robotteja vastaan 80-luvun ruotsalaisissa maalaismaisemissa. Yhtenä pelin erikoisuuksista on mainostettu pelimaailman pysyvyyttä, sillä varsinkin vihollisten saamien vaurioiden pitäisi jäädä näkyväksi osaksi näitä, vaikka näiden kanssa taistelu keskeytyisi ja pelaajat palaisivat niiden kimppuun myöhemmin.

Ohessa pelin kehittäjäpäiväkirjavideo tammikuun alusta.

Lähde: Avalanche Studios

Lisää luettavaa