Rustin uusi huijauksenesto laittoi 4600 pelaajaa porttikieltoon

Myyntimenestykseksi osoittautuneen Rust-selviytymisseikkailun uusi huijauksenestojärjestelmä johti pelin päättymiseen tuhansilta pelaajilta.

13.2.2014 07:45

Suositun Rust-pelin kehittänyt Facepunch Studios on ottanut käyttöön uuden huijauksenestojärjestelmänsä, mikä on johtanut porttikieltoon tuhansille pelaajille.

Studion kehittämä CheatPunch otettiin käyttöön viikonlopun aikana, jonka jälkeen yli 4600 pelaajaa on saanut pysyvän käyttökiellon pelin virallisille palvelimille. Studion perustaja Garry Newman toteaa pelin verkkosivuilla, ettei järjestelmän vakaudesta ole vielä täyttä varmuutta, joten toimintoa testataan aluksi virallisilla palvelimilla.

CheatPunchin on Newmanin mukaan lähinnä väliaikaisratkaisu, jonka avulla studio pääsee eroon isosta huijareiden joukosta. Teknisesti ratkaisu on hänen mukaansa helppo kiertää, joten CheatPunchin kiertäviä huijauksia on odotettavissa piakkoin, mutta Newman toteaa, ettei studio ei aio koskaan lopettaa taistelua huijareita vastaan.

Useat pelaajat väittivät saaneensa porttikiellon täysin syyttöminä, mutta Newman kertoi Kotaku-julkaisulle lähettämässään lausunnossa, ettei järjestelmästä ole havaittu vielä yhtään virheellisesti huijaukseksi todettua tapausta. Studio aikoo myös ottaa käyttöön sivuston, jonka kautta eston saaneet pelaajat voivat tutustua todistusaineistoon ja pyytää studiota käymään tapauksensa läpi uudelleen.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa