Ruumiinosat ja penisvitsit lentävät taas – näin viipaloi Shadow Warrior 2

Lo Wang ei turhia iän myötä kangistu. Shadow Warrior 2:n uusi pelikuvavideo vahvistaa, että sekä räiskintä että kehno huulenheitto sujuu edelleen.

23.6.2015 21:37

Hiljattain julkistettu ensimmäisen persoonan toimintapeli Shadow Warrior 2 on saanut ensimmäisen mittavan pelikuvavideonsa.

Noin 15 minuuttia kestävä pätkä ei pelkästään vahvista pelin hövelin huumorin tekevän paluuta. Kehnojen vitsien ohella videolla esittelyyn saadaan nimittäin myös niin pelien tarjoamia uusia varusteita ja kykyjä kuin myös sen aiempaa avonaisempia ympäristöjä. Myös yhteistyöpeluutakin uskalletaan jo hieman vilauttaa.

Vuonna 2013 saapuneen Shadow Warriorin tapaan myös Shadow Warrior 2:ta kehittää puolalainen pelitalo Flying Wild Hog. Peli on tarkoitus julkaista ensi vuonna niin pc:lle, Xbox Onelle kuin PlayStation 4:llekin.

Lisää luettavaa