Ruusuista partoihin – War of the Vikings on verkkosotaa rehellisellä 800-luvulla

War of the Roses saa seuraajan, jossa viikingit laittavat hösseliksi Englannissa.

6.8.2013 14:24

Keskiaikaista lähikontaktisotaa tarjoava War of the Roses on saamassa eräänlaista jatkoa. Pelistä vastannut Fatshark työstää pc:lle parhaillaan War of the Vikings -peliä, joka saadaan pelattavaksi joskus ensi vuoden alussa.

1400-luvun sijaan War of the Vikingsin sodat käydään uljaan 800-luvun tietämillä viikinkien ja saksien välillä Englannin hallinnasta. Luvassa on jälleen varsinkin lähikontaktiin panostavaa verkkosotaa, jota voi pelata keskenään maksimissaan yhteensä 64 pelaajaa kerralla.

Uuden aikakauden myötä uuden pelin aseistus sekä muu varustus vastaavat viikinkien ja kumppaneiden käyttämää kalustoa, ja voipa oman hahmon partaakin tietysti nyt myös muokata. Muita uudistuksia ovat muun muassa monipuolisemmat ryhmäasetukset sekä uusi Pitched Arena -pelitila, jossa 32 pelaajaa kamppailevat keskenään ilman uudelleensyntymismahdollisuutta.

Ohessa julkistustraileri.

Lähde: Paradox Interactive

Lisää luettavaa